Pakkaseen haihtunut sahatavaran kuivaamon vesihöyry aiheutti suurpalohälytyksen Alajärvellä

0
Keiteleen savut iltavalaistuksessa (JK/jpnews.fi)

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven, Vimpelin, Lapuan ja Kauhajärven palokuntien sammutusyksiköt saivat suurpalohälytyksen lauantai-iltana noin kello puoli kymmenen aikaan Alajärven Pyhälahdentiellä sijaitsevan Keitele timberin saha- ja puunjalostuslaitokselle.

Alajärven päivystävä paloesimies kertoi ohikulkijan säikähtäneen massiivista höyryämistä tulipalon muodostamaksi savuksi ja oli siten tehnyt hälytyskeskukselle ilmoituksen mahdollisesta sahalla olevasta tulipalosta. Pelastuslaitos sai ”häkeltä” suurpalohälytyksen, jossa muun muassa nostolavapaloauto oli starttaamassa Alajärven oman lisäksi Seinäjoelta kohti Alajärven Alakylässä sijaitsevaa Keitele groupin sahaa.  Paikallle ennättäneet palokunnat havaitsivat ammattihenkilöinä nopeasti ”palon” aiheuttajan olevan kuivaamorakennuksesta purkautuvaa vesihöyryä, joka iltavalaistuksessaan saattaa hyvinkin olla tulipaloon viittaavan näköistä. Mitään ”oikeata” tulipaloa ei paikalta kuitenkaan löytynyt ja palokuntien yksiköt saivat poistua alueelta suhteellisen nopeasti.

Keitele timberin Alajärven sahalla ei havaittu tulipaloa (JK/jpnews.fi)

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI