Pandoilla tapaaminen pääsiäisen aikaan

0
Pandatarhassa vietetään pääsiäisenä "treffejä"

– Pyry-panda on jo jonkin aikaa tuntenut ilmassa huumaavia tuoksuja ja kääntänyt kuonon Lumin suuntaan. Nyt Lumi on ilmaissut suostumuksensa ja pandat tapaavat pääsiäisen aikaan. Pandojen yhdessäolon aika rauhoitetaan yksityisluontoisen tapaamisen vuoksi, joten pandala on suljettu yleisöltä 2.4. alkaen. Paluun arkeen arvioidaan koittavan 5 vrk:n kuluttua, kertoo pandatoiminnan päällikkö Anna Palmroth.

 

Anna Palmroth

Eläinpuistokierros ja Farmi ovat normaalisti avoinna. Pääsylippuja, joiden hinnassa sulkuaika on huomioitu, on saatavana paikanpäältä.

 

 

Pandat tapaavat nyt toista kertaa lähietäisyydeltä

Lumi ja Pyry voivat ulkotarhoissaan nähdä toisensa ja vaihtaa kuulumisia verkon läpi päivittäin niin halutessaan. Luonnossa panda on erakko ja kiinnostunut muista pandoista vain kiima-aikaan.  Lumi ja Pyry tapaavat lähietäisyydeltä nyt toisen kerran. Ensitapaaminen vuosi sitten meni aluksi kaverilliseksi painiksi, mutta vähitellen ne alkoivat jo saamaan jutun juonesta vähän enemmän kiinni. Nuori pariskunta ei vielä tuolloin onnistunut puuhissaan, mutta kokemusta kuitenkin kertyi.

Suomen ilmasto vaikuttaa myönteisesti pandojen lisääntymisvaistoihin

Pandoilla kiima-aika on vain kerran vuodessa. Suomen talven taittuminen kevääksi ja valon määrän lisääntyminen laukaisevat pandanaaraan hormonitoiminnan.

– Kun Lumi-pandan käytös muuttuu, se intoutuu juoksemaan päätä pahkaa, peseytyy lammikossaan ja loiskuttelee vettä altaastaan. Silloin pitää olla tarkkana ja aloittaa kiimaseuranta. Virheitä ei voi tehdä, sillä pandanaaraan kiiman huippu kestää vain noin vuorokauden. Jos se ohitettaisiin, tulisi seuraava tilaisuus vasta vuoden kuluttua, toteaa Anna Palmroth.

Pitkiä työpäiviä ja kansainvälistä yhteistyötä

Kiimanseuranta edellyttää pandojen kohdalla varsin tarkkaa käyttäytymisen tarkkailua sekä tiheää virtsanäytteiden keruuta ja analysointia. Pandatiimiltä kysytäänkin sitkeyttä. Myös valvomista joudutaan sietämään. Työpäivät venyvät iltaan ja yöhön aina pikkutunneille saakka. Välillä voi levähtää retkipatjoilla toimiston lattialla.
Onnistunut kiimaseuranta ei olisi mahdollista ilman yhteistyökumppaneita. CCRCGP:n kiinalainen asiantuntijatiimi tukee Ähtärin Eläinpuistoa etäyhteyksien avulla ja Gentin Yliopiston tutkija Jella Wauters auttaa hormoniseurannassa. Thermo Fisher Scientific tukee pandojen lisääntymistä lainaamalla laboratoriovälineitä.
Pandojen kotivuoriston luonnon säilyttäminen on yksi keskeisimmistä Kiinan ympäristöhankkeista, ja työtä tukevat mm. YK:n yleissopimus luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi, Conservation International, WWF sekä kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n lajiensuojeluohjelma yhteistyössä johtavien eläinpuistojen kanssa.

Pyry osaa jo ottaa yleisönsä (Jouko Siirilä/jpnews.fi)

 

JÄTÄ KOMMENTTI