Reino Virrankoski Mikko Savolan vaalipäälliköksi

0
Mikko Savola kampanjakierrokseella siellä jossain 2015, (jpnews.fi/Arkistokuva)

Ähtäriläisen kansanedustajan, keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan Mikko Savolan vaalipäälliköksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin tulee seinäjokelainen Reino Virrankoski.

Reino Virrankoski

Vaalipäällikkö vastaa kampanjan kokonaisuudesta, kuten tilaisuuksista sopimisesta, ehdokkaan vaalikiertueesta sekä sen aikataulutuksesta.

Kauhavalla veljensä kanssa kotitilaansa viljelevä 47-vuotias Virrankoski on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja työskentelee Aalto-yliopistossa tutkijatohtorina sekä sivutoimisissa opetustehtävissä Maanpuolustuskorkeakoulussa. Virrankoskella on pitkä kokemus maakunnan ja valtakunnan politiikasta Keskustan aktiivisena järjestövaikuttajana.

-Tulevalla vaalikaudella on edessä isoja asioita, kuten uusien hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen, maatalouden kannattavuuskriisin hoitaminen, energian ja liikkumisen kallistumisen hillitseminen sekä Suomen Nato-jäsenyyden konkreettisesta sisällöstä sopiminen. Mikolla on näihin kaikkiin liittyen vahvaa osaamista, joten on tärkeää saada hänet jatkamaan hyvää työtä. Pyyntö vaalipäälliköksi oli iso luottamuksen osoitus, johon pyrin vastaamaan parhaan kykyni mukaan, toteaa Virrankoski.

Savola on tyytyväinen saadessaan kampanjapäälliköksi kokeneen ja verkostoituneen maakunnan keskustavaikuttajan ja jo aikaisemmissa kampanjoissa mukana olleen vahvan luottomiehen.

-Kansanedustajaehdokkaan ja vaalipäällikön välinen luottamus ja yhteistyö tulee olla saumatonta. Olen tuntenut Reinon pitkään ja olemme saaneet tehdä yhteistyötä muun muassa maanpuolustukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen erittäin tyytyväinen, että Reino vastasi pyyntööni myönteisesti.

Savolan kampanjayhdistyksenä toimii Turvallinen kotiseutu ry. Sen hallitus koostuu Kuusiokuntien seutukunnan kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten aktiivitoimijoista. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Irma-Liisa Viitamäki Alavudelta ja varapuheen-johtajana Johanna Kankaanpää Ähtäristä.

Savola on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011. Savolan vaalipäällikkönä vuodesta 2006 toiminut Hannu Rajamäki menehtyi äkillisesti syyskuun alussa.


 

JÄTÄ KOMMENTTI