Tärkeitä linjauksia hyvinvointialueen hallinnosta

0
Vaasan keskussairaala

Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjausryhmä hyväksyi kokouksessaan 19.10. liudan hyvinvointialueen hallintoa ja toimintaa ohjaavia sääntöjä ja ohjeita. Ohjeita hyväksyttiin sisäiseen valvontaan ja riskienhallintaan, omistajaohjaukseen, hankintoihin ja sopimustenhallintaan.

Marina Kinnunen

– Sovitut hallinnon pelisäännöt ovat perusta toimivalle organisaatiolle. Niiden avulla yhtenäistämme nykyisten organisaatioiden hallintokulttuureja niin, että samat säännöt koskevat kaikkea hyvinvointialueen toimintaa, sanoo Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja.

Vuoden 2021 valmistelun aikana on keskitytty hallinnon yhtenäistämiseen. Hyvinvointialueen toiminnan käynnistyessä 1.1.2022 palvelut jatkuvat pääosin samalla tavalla kuin tähänkin saakka ja niiden yhtenäistäminen ja kehittäminen aloitetaan yhdessä henkilöstön ja asukkaiden kanssa. Tulevista muutoksista palveluissa tiedotetaan erikseen.

Viestintäkanavia yhdistetään

Pohjanmaan hyvinvointialueen viestinnässä keskitytään ensimmäisten toimintavuosien aikana neljään pääteemaan:

  • Olemme läsnä arjessa ja tuemme hyvinvointiasi
  • Kehitämme asiakasta ajatellen, tulevaisuutta varten
  • Olemme asiakas- ja potilasturvallisuuden edistämisen edelläkävijä
  • Meillä saat tehdä tärkeää työtä hyvässä ympäristössä ja kehittää osaamistasi.

Yhteisinä tavoitteina hyvinvointialueen viestinnän kehittämisessä ovat uusien, yhteisten viestintäkanavien käyttöönotto, yhteisten viestintätapojen kehittäminen ja viestintävalmiuksien parantaminen sekä rekrytointiviestinnän kehittäminen.

Pohjanmaan hyvinvointialue avaa verkkopalvelunsa vuodenvaihteessa.

– Kun uudet verkkopalvelut aukeavat, asiakkaamme löytävät koko alueen palvelut yhdestä osoitteesta. Verkkopalvelu on tärkeässä roolissa, että asiakas löytää oikean palvelun piiriin, sanoo Marina Kinnunen.

Työryhmä ehdottaa linjauksia henkilöstön kielitaidosta

Pohjanmaan hyvinvointialue on Suomen kaksikielisin hyvinvointialue, jossa henkilöstön kielitaitovaatimuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kielitaitovaatimukset määritellään kelpoisuussäännössä, jossa määritellään, kuinka hyvin eri tehtävissä tulee osata sekä ruotsia että suomea.

– Kun laadimme kelpoisuussääntöä, haluamme varmistaa riittävän kielitaidon mutta myös riittävän jouston rekrytoinnissa, sanoo Marina Kinnunen.

Ohjausryhmä päätti nimetä työryhmän, jonka tehtävä on työstää luonnosta kelpoisuussäännöksi. Työryhmään kuuluvat Rurik Ahlberg (puheenjohtaja), Mikaela Björklund, Maria Tolppanen, Hans Frantz, Ann-Charlott Gröndahl ja Sabina Bäckman (sihteeri). Ryhmä tekee ehdotuksensa ohjausryhmän seuraavaan kokoukseen.

Pohjanmaan hyvinvointialueen ohjausryhmä kokoontui 19.10. Seuraavan kerran ohjausryhmä kokoontuu 16.11.


 

JÄTÄ KOMMENTTI