Yksi henkilö menehtyi nokkakolarissa

0
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen )

Yksi henkilö menehtyi nokkakolarissa Pietarsaaressa

Pietarsaaressa Kolpintiellä tapahtui yhden henkilön kuolemaan johtanut kolari maanantaina (30.9.) päivällä hieman kello yhden jälkeen.

Pohjanmaan poliisin mukaan henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö ajoi Kolpintietä kohti valtatietä 8. Launissaarentien risteyksen läheisyydessä henkilöauto ajautui vielä tuntemattomasta syystä vastaan tulevan liikenteen kaistalle ja törmäsi rajusti kuorma-autoon. Poliisin mukaan henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle.
Kolarissa oli osallisena lisäksi toinen henkilöauto. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia. Kuorma-auton ja toisen henkilöauton kuljettajat eivät alustavan tiedon mukaan loukkaantuneet vakavasti, mutta heidät kuljetettiin tarkastettavaksi.

Olosuhteet olivat kolarin tapahtuessa hyvät. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Poliisi tutkii kolariin johtaneita syitä.



 

JÄTÄ KOMMENTTI