Yöllinen traktoripalo aiheutti tuhoja konehallissa Perhossa

0
J-Pnews arkiston kuvituskuva

Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Perhon palokunta ja naapurikunnan Keski-Suomen pelastuslaitoksen Kyyjärven palokunta saivat hälytyksen rakennuspalolle Jyväskyläntielle Perhoon tänään aamulla vähän ennen kello puoli kahdeksaa.

Ensimmäisenä kohteeseen kiiruhtaneet havaitsivat hälytyksen aiheuttajaksi konehallissa palaneen traktorin. Pelastuslaitokselta saamamme tiedon mukaan yön aikana Perhon kunnan keskustan lähistöllä sijaitsevassa hallirakennuksessa palamaan syttynyt traktori oli sammunut, todennäköisesti hapenpuutteen vuoksi, itsestään. Konehalli oli palokuntien saapuessa kuitenkin sisätiloistaan kokonaan savun täyttämä ja traktori paloi vielä kytemällä. Palomiehet sammuttivat lopullisesti palon ja varmistivat tilan, ettei palo pääse leviämään hallin rakenteisiin.
Palon seurauksena vahinkoja kärsi myös hallissa olleet kuorma-auto ja maastoajoneuvo. Tulipalon syttymissyytä tutkitaan.

Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Tehtävään hälytettiin neljä pelastusyksikköä ja yksi ensihoitoyksikkö.


 

JÄTÄ KOMMENTTI