Kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä jätti ensivuoden budjetin käsittelyyn 13 omaa talousarvioaloitetta.

0
Isännät puhuttelevat Mikko Savolaa (musta pipo) Kuva vuodelta 2019

Talousarvioaloitteilla haetaan rahaa kotiseudun hankkeisiin

Keskustan neljännen kauden kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä jätti ensivuoden budjetin käsittelyyn 13 omaa talousarvioaloitetta. Lisäksi Savola allekirjoitti Vaasan vaalipiirin kansanedustajien kanssa alueen maakuntaliittojen ja kansanedustajien yhdessä laatimat yhteiset aloitteet.

 

Mikko Savola

Aloitteet huomioivat koko vaalipiirin maakuntaliittojen, kuntien ja aktiivisten yhteisöjen toiveita edustaen liikkumismahdollisuuksia, elinkeinoelämää, koulutusta, yrityksiä, kulttuuria, ympäristöä ja vientiä.

  • On erityisen tärkeää, että kotiseudun hankkeita esitetään monipuolisesti talousarvioon. Vaikka iso osa sadoista eduskuntaan tulevista aloitteista ei etene samana vuonna, on tärkeää olla listoilla mukana, Savola toteaa.

Savola kertoo, että jokaiseen jätettyyn aloitteeseen on haettu eväitä kotiseudulta tai laajemmalti esiin nousseesta tarpeesta. Varsinkin tiehankkeisiin pyydettiin evästyksiä kotiseudun kunnilta ja viestiä on tullut paljon myös teiden varsilta.

  • Hallitus on leikkaamassa erittäin merkittävän vapaaehtoisen maanpuolustuksen rahoitusta tällaisena aikana. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen riittävä rahoitus on välttämätöntä turvata jo MPK:n lakisääteisten tehtävien vuoksi, Savola vaatii.
  • Pohjalaiselle musiikkiperinteelle merkittävä Toivo Kuula laulukilpailu järjestetään Alavudella neljättä kertaa ja on tärkeää, että aloitettu perinne saadaan vakiinnutettua osaksi alueellista kulttuuritarjontaa. Pirkanpohjan taidekeskuksen varat ovat vähäiset ja ilman tukea riskinä on kulttuurihistoriallisesti merkittävän kohteen ajautuminen osittain käyttökelvottomaksi, Savola korostaa.
  • Koko Suomen maaseutua elävöittävää kylätoimintaa ja kyläkauppatukea uhkaavat niin ikään hallituksen sakset. Viroyhteistyötä edistävän Tuglas-seuran toiminnan kehittämisestä on tehty aloite yhdessä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa, toteaa ystävyysryhmän puheenjohtajana toimiva Savola.

Tiehankkeet:

  • 1 200 000 euroa valtatien 18 oikaisun suunnitteluun ja hankkeen käynnistämiseen välillä Ähtärin Myllymäki—Multia.
  • 250.000 euroa tien 17233 Inha – Ryöttö päällystämiseen Ähärissä.
  • 600 000 euroa Koskenvarren kevyenliikenteen väylän siltaan Alajärvellä.
  • 250 000 euro Maantie 711 tiesuunnitelman jatkamiseen Kuortaneen Ruonassa sekä Alajärven Menkijärven ja valtatie 16:n välillä.
  • 200 000 euroa Itä-ähtärintien (17281) perusparantamiseen päällystämättömällä osuudella Ähtärin ja Soinin / Lehtimäen välillä.
  • 350 000 euroa Halkonevantien perusparannukseen Ilmajoella.
  • 900 000 euroa yhdystien 7013 kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Kurunkorventie—Seinäjoentie, Ilmajoella.
  • 250 000 euroa Niemenkyläntien 17355 alkuosan kunnostamiseen ja päällystämiseen Alavudella

Muut hankkeet:

  • 1 200 000 euroa maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen ja Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään valtionavustukseen.
  • 45 000 euroa pohjalaisen musiikkikulttuurin vaalimiseen.
  • 100 000 euroa Pirkanpohjan taidekeskuksen remontointikustannuksiin.
  • 100 000 euroa Tuglas-seuran toiminnan kehittämiseen.
  • 550 000 euroa kylätoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseen.


 

JÄTÄ KOMMENTTI