Virrat ostamassa Kangas-Hietala-nimisen kiinteistön 440.000 eurolla

0
Virtain kaupungintalo

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Kangas-Hietala- nimisen kiinteistön ostamista 440.000 eurolla ja hankintaan myönnetään 440.000 euron lisämääräraha vuoden 2025 talousarvioon.

Kaupunki on tehnyt ehdollisen ostotarjouksen kiinteistöstä marraskuun lopulla. Tehdyn tarjouksen kohteena oleva kiinteistö muodostuu kuudesta erillisestä palstasta ja se käsittää rakentamatonta maa- ja metsätalousmaata sekä katualueita. Kiinteistö sijaitsee valtatie 23:n ja kantateiden 66:n ja 68:n risteysalueen läheisyydessä. Kaupunki omistaa ennestään maa-alueita kiinteistön läheisyydestä, josta osa on kaavoitettu teollisuustonteiksi. Kaupungin näkökulmasta uusien alueiden ostaminen vahvistaa entisestään olemassa olevaa maaomaisuutta ja luo puitteet alueen laajemmalle kehittämiselle tulevaisuudessa.

Kaupunginhallitus päätti myöntää 81.000 euron määrärahan Virtain vesiosuuskunnan kuntarahoitusosuuteen. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on ELY-keskuksen myönteinen rahoituspäätös. Vesiosuuskunnan hanke koskee vesitornin korjausta.

Wilhelmiina ja Sem Keskisen rahastosta myönnettiin käytettäväksi 6000 euroa vuonna 2025.

Virtain Kristillinen Raittiustuki ry:lle myönnettiin 12.500 euron avustus. Yhdistyksen tulee maaliskuun 2025  loppuun mennessä tehdä selvitys miten toiminta jatkuu.

Hyväksyttiin elinvoimapaketin käytännön ohjaus vuodelle 2025 pienin tarkennuksin koskien opiskelijoiden ilmaista asumista.

Hyväksyttiin sopimus yrityskoordinaattoripalvelujen kustannusten jaosta Tredun kanssa ensi vuoden alusta lukien. Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Kaupunginjohtajalle annettiin lupa tehdä mahdollisia tarkennuksia sopimukseen. Tredu maksaa kustannuksista 18.000 euroa vuodessa. – jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI