Markku Juholasta Virtain yhtenäiskoulun rehtori

0

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta päätti kokouksessaan keskiviikkona nimetä Virtain yhtenäiskoulun rehtorin virkaan FM Markku Juholan Jämsänkoskelta.

Virkaa haki kaikkiaan 18 henkilöä. Hakijoita kahdella ei ollut asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuutta, mistä syystä heiltä puuttuu asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista mukainen perusopetuksen rehtorin kelpoisuus.

Ansiovertailun perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa. Valintaryhmä päätti yksimielisesti esittää virkaan FM Markku Juholaa. Esityksen perusteena on, että Juhola on tehdyn kokonaisvertailun perusteella ansioitunein.

Varhaiskasvatukseen esitetyt täyttöluvat päätettiin hyväksyä ja anoa edelleen kaupunginhallitukselta. Kyseiset täyttöluvat koskevat varhaiskasvatuksen sosionomin määräaikaisuutta Koivurinteen päiväkotiin, varhaiskasvatuksen sosionomi, toistaiseksi voimassa oleva, vakansin muutos Koivurinteen päiväkotiin, varhaiskasvatuksen opettajan määräaikaisuus Koivurinteen päiväkotiin, ryhmäperhepäivähoitajan määräaikaisuus, Vaskiveden ryhmäperhepäiväkotiin ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikaisuus, kiertävä.-jr



 

PTV erikoisetiketit_Jouluviini 281021

JÄTÄ KOMMENTTI