Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina hyväksyä Kiinteistö Oy Virtain Vuokrataloja koskevan tervehdyttämissuunnitelman.
Suunnitelman mukaan myönnettiin Kiinteistö Oy Virtain Vuokrataloille osakeyhtiölain 12 luvun mukaisen enintään 1 400 000 euron suuruinen pääomalaina. Laina-aika on 25 vuotta. Tehdä enintään 1 400 000 euron suuruisen sijoituksen Kiinteistö Oy Virtain Vuokratalojen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Käynnistää menettelyn Virtain kaupungin omistuksessa olevien neljän asuinrivitalon siirtämisestä Kiinteistö Oy Virtain Vuokrataloille apporttisijoituksena. Antaa Kiinteistö Oy Virtain Vuokrataloille omistajanohjausta yhtiön talouden tervehdyttämissuunnitelman edistämisestä yhtiön esityksen mukaisesti. Suunnitelmiin kuuluu yhden kerrostalon purkaminen. Virtain kaupunki omistaa 100 prosenttisesti Kiinteistö Oy Virtain Vuokratalot.
Merkittiin talousarvion toteutuma marraskuun lopun tilanteen mukaan. Tuloslaskelmaennuste näyttää runsaan 350.000 euron ylijäämää. Nettomuutto kuun lopussa oli + 31 ja työttömyysprosentti oli runsaat 11 prosenttia.
Päätettiin hyväksyä Virtain kaupungin osalta Pirkanmaan maakunnallinen evakuointisuunnitelma. Päätettiin siirtää kasvatus- ja opetusjohtaja OVTES:sta KVTES:iin ja muuttaa palkkaus kokonaispalkaksi 1.2.2026 alkaen.-jr














