Teksti: Mervi Nieminen / Lumivaara seura ry
Kaunista Laatokan rannikkoa, jylhiä vaaroja, vehmaita lehtoja ja käen kukuntaa. Sitä on Lumivaara, kunta, joka jäi rajan taa 1944.
Sen asukkaille osoitettiin uudet asuinpaikat Etelä-Pohjanmaalta sekä Keski-Suomen puolelta. Lumivaaralaisia perheitä muutti Alavudelle noin 70, Virroille 62, Jalasjärvelle 56, Töysään 30,...
Pohjanmaan poliisilaitokselle on tullut tietoon, että Alajärven alueella on liikkunut vesilaitoksen edustajana esiintynyt huijari. Tietojen mukaan vesimittarinlukijana esiintynyt mieshenkilö on pyytänyt päästä asuntoihin lukemaan asukkaiden vesimittaria.
Muistutamme, ettei vesilaitoksen henkilökunta koskaan ilmesty paikalle etukäteen ilmoittamatta tai sopimatta.
Älä päästä oven taakse ilmestynyttä henkilöä kotiisi, jos olet epävarma...

Alajärven kaupungissa on ollut tarvetta laadukkaille vuokra-asunnoille jo pidemmän aikaa. Vapaiden vuokra-asuntojen puute on ollut jopa pullonkaulana Alajärvelle muutolle. Tähän liittyen Alajärvi käynnisti 2022 vuoden lopussa Kotipesä-kampanjan, jolla pyrittiin löytämään tyhjillään olevia asuntoja vuokralle tai myyntiin. Kampanja oli onnistunut ja jatkuu edelleen.
Alajärvellä on käynnistynyt...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Töysä/Alavus/Kauhajoki
Suomenselän Luonnonystävät ry:n, 36:tta kertaa suoritettua luontoretkeä suosi elokuun kolmantena lauantaina ihanteellinen suvisää. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulenvire puhalteli niin, että hyttyset ja paarmat pysyivät poissa. Mainitut olosuhteet takasivat osaltaan sen, että Kauhasuon pitkospuilla ja maastopoluilla oli talsiminen yhtä juhlaa.
Ja...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Presidenttiehdokas Mika Aaltolaa oli lauantaina saapunut kuuntelemaan yhtenäiskoululle lähes salintäyteinen yleisö. Mika Aaltolan mukaan Virtain tilaisuus oli laatuaan ensimmäinen kampanjan järjestämä yhteinen tilaisuus - Tässä te olette. Me tehdään, että Suomi menee aikanaan eteenpäin, innosti yleisöä Mika Aaltola.
Mika Aaltolalle Virrat ei ole...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Hakojärvi
Töysän raittiustalon istumatuolit ja sivupenkin täyttyivät, jokaiselle tarjottujen alkukahvien jälkeen. Samalla alkoi todellisia musiikillisia nautintoja monipuolisesti tarjoava iltamatilaisuus. Illan pääesiintyjä oli 1990-luvulta asti tunnettu, omaleimaisen ja inspiroivasta musiikistaan tunnettu Ville Leinonen.
Tilaisuuden alussa kuitenkin, Töysän Raittiusyhdistyksen puheenjohtaja Klaus Lavila esitteli kuvin ja sanoin...