ALAVUDEN KAUPUNKI  valokuvakilpailu
Maanantai 6.5.2024 | Ylermi
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna pe-su 12. - 14.2.2021 kuusitoista uutta koronavirustartuntaa, jotka aiheuttivat isoja joukkoaltistumisia. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 566.  Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 42 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 21,8/100 000 asukasta. Etelä-Pohjanmaalta on toistaiseksi löytynyt neljä koronaviruksen...
Evijärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä on perustettu etätyöpisteet palvelemaan alueen asukkaita, lomalaisia ja muita etätyötilan tarvitsijoita. Etätyötilat sopivat niin töiden tekemiseen ja asiakastapaamisiin. Yritykset ja yhdistykset voivat pitää myös kokouksiaan etätyöpisteiden kokoustiloissa. Etätyöpisteissä on avoimet ovet tiistaina 23.2.2021. Kiinnostuneet voivat tällöin käydä tutustumassa tiloihin ja kertoa...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Kevan tuoreen arvion mukaan joka kolmas kuntien työntekijöistä eläköityy kymmenen vuoden aikana. Kuntia kohtaa laaja eläköitymisaalto. Etenkin pienissä kunnissa suhteellinen osuus on suuri. Kuntaliitto pelkää eläköitymisaallon johtavan palveluiden keskittymiseen isoihin kaupunkeihin. Muun muassa Lapin sairaanhoitopiirin johtaja herättää keskustelua siitä, voidaanko joitain töitä automatisoida tai...
Kyyjärven, Karstulan, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset esittävät kunnanvaltuustolle kuntien yhdistymisestä uudeksi Suomenselän kunnaksi 1.1.2022 alkaen Kyyjärvellä ja Karstulassa kunnanhallitukset päättivät yksimielisesti esittää valtuustoille, että ne hyväksyvät ehdotuksen liittymisestä uuteen Suomenselän kuntaan Kannonkoskella ja Kivijärvellä neljän kunnan yhdistämisestä naapurikuntien kanssa yhdeksi ja samaksi jouduttiin äänestämään. Molemissa keskisuomalaisessa kunnanhallituksessa...
PTV mansikkasumppa1
PENTTI HAUTALA/J-Pnews Ähtäri/Töysä Muutaman pakkasasteen poutaisessa talvisäässä kaasuteltiin pitkät perinteet omaava Mesikämmmen-ralli. Ylivoimaisinta vauhtia piti Jari-Matti Latvala. Toiseksi kiireisin oli Ville Hautamäki ja kolmanneksi kaasutteli Jukka Ketomäki. Alavuden Urheiluaotoilijat hoiti onnistuneesti rallijärjestelyiden päävastuun. Kisajohtajana toimi Asko Sairanen vuosikymmenten aikana rutinoituneella taidolla ja kokemuksella. Historillinen oli myöskin nyt...
Miten alueen asukkaiden palveluja parannetaan kuntien ja yhdistysten yhteistyönä? Millainen on järjestöystävällinen kunta? Näitä asioita pohditaan helmi-maaliskuulla Etelä-Pohjanmaalla toteuttavissa kumppanuuspöydissä. Ensimmäinen pilotti pidettiin Evijärven kunnan, Kauhavan kaupungin ja kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Verkossa järjestetyn pöydän ympärillä oli yli viisikymmentä osallistujaa. Järjestöt ovat suuri voimavara kunnalle, sanoi...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Pikasuutari avoinna
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
TREDU-puhtausalanammattilainen
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
1.7 ° C
2.2 °
1.2 °
64%
1kmh
0%
ti
6 °
ke
4 °
to
8 °
pe
8 °
la
10 °
-mainos-