Juhannus työllisti poliisia Pohjanmaalla normaalin kesäviikonlopun tapaisesti. Hälytystehtäviä riitti runsaasti etenkin juhannusaattoyönä, mutta myös juhannuspäivän yönä. Hälytystehtävien määrä oli edellisvuosien juhannusviikonloppujen tasolla.
Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin kaikkiaan 14 kappaletta. Vakavampia väkivallantekoja tapahtui juhannuksen aikaan mm. Ähtärissä ja Pietarsaaressa.
Ähtärissä aattoyönä keskusta-alueella tapahtunutta puukotusta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Teon tekijä...
Lappajärven kunnan ilmeuudistus on valmistunut
Elinvoimalautakunnassa syksyllä 2020 alkaneen kuntamarkkinoinnin kehittämisprojektin tuloksena Lappajärven kunta on saanut uuden ilmeen, joka sisältää uuden logon, graafisen ohjeiston sekä sloganin.
Logon ja graafisen ohjeiston suunnittelusta vastasi mainostoimisto Riima Oy. “Logon visuaalisuus ja tarinallisuus tuntuivat heti omalta ja paikkakuntaan sopivalta”, hehkuttaa...

Karstulassa Wanhat Wehkeet kesäteatterissa
Juha Watt Vainion roolissa Soinilainen Jarkko Järvenpää
"Sellaista elämä on"-näytelmä piti esittää Karstulassa jo kesällä 2020, mutta koronapandemia sotki suunnitelmat. Osittain myös näytelmän miehistö on vaihtunut matkan varrella, kertoo Wanhojen Wehkeiden Merja Välilehto. Hän kertoo odottavansa innolla tulevia esityksiä ja live-orkesterin tahdittamaa...
Kuusiokuntien alueella on todettu muutamia koronavirustartuntoja ja merkittävä määrä altistumisia.
Riski altistumiselle on ollut Ravintola Tervaholvissa Soinissa lauantaina 19.6 klo 21 jälkeen sekä Alavuden S-Marketissa aikavälillä 21.6.–23.6.
Erityisesti näissä tiloissa liikkuneita henkilöitä kehoitetaan tarkkailemaan oireitaan seuraavien kahden viikon ajan ja hakeutumaan erittäin matalalla kynnyksellä koronavirustestaukseen.
Tartunnan saaneet...
PURKISSA OLI 277 KARKKIA!!
Täysin oikeaa karamellimäärää ei tiennyt tai arvannut kukaan!
Runsaasta osallistujamäärästä seuloontui kuitenkin "yhden hutin" päähän kolme arvauksen jättänyttä. Kolmen lähimmäksi arvanneen kesken suoritettiin katsastuslahjakortin arvonta, jonka voitti TUIJA MYNTTI!
Kaikkien osallistujien kesken onnettaret Roosa ja Jenica arpoivat saunasetin voittajaksi SARA PORASEN.
Kiitos osallistujille ja...
PENTTI HAUTALA
Keskikesän juhla Juhannus on monelle ihmisille ja monille perheille ilon, että myöskin surun aikaa.
Menehtyyhän liikenneonnettomuksissa ja "miestä väkevämpien" vaikutuksesta voimantuneena tappeluissa. Vuosittain mittumaarin aikaan hukkuu vesiin myös useita.
Hukkumisiin vaikuttaa paljon säätila. Jos on kaunis ja lämmin sää uidaan sekä saunotaan innokkaasti. Kun tähän...