Sunnuntai 11.5.2025 | Osmo
Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 18.2.2021 Edellisen 10.2.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa. 10.-16.2. koronanäytteitä otettiin 123 kappaletta. Muualla Suomessa asuva henkilö oli tullut vierailulle perheensä luokse viime viikonloppuna.Hän oli ennen saapumistaan tietämättään...
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen (17.2.) seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 578. Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin ja valtaosa sairastuneista on ollut jo karanteenissa. Myös JIKky:n alueella on todettu uusia tartuntoja. Näiden osalta tiedottamisesta vastaa JIK ky:n johtava ylilääkäri Minna Timonen. Kahden viikon aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä...
Äitienpäivä 080522
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 16.2.2021 kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 571. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 46 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 23,8/100 000 asukasta. Keskussairaalassa ei ole hoidossa koronapotilaita. COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 76 024....
 Kyky-Betset  - Sampo  3-0  (25-18, 25-20, 25-20) Kyyjärven kotitaika pitää, kuudes peräkkäinen 3-0 voitto on taatusti enemmän mitä syksyllä olisi osattu tavoitteisiin budjetoida. Viime sunnuntaina (14.2.) Pielaveden Sampo taisteli hyvin, mutta monta kokeneet isännät eivät hätääntyneet edes vierailevan vastustajan toisen erän kahdeksan pisteen karkumatkasta, Tilanteessa 10-18. Aivars...
Nimityksiä 1.2.2021 Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy on nimennyt yrityspalvelupäälliköksi YTM Maria Ahvenniemen. Marian vastuualueena on yritysneuvontapalvelun koordinointi ja kehittäminen. Erityisosaamisena hänellä on kasvupalvelut kaupan- ja palvelusektorin yrityksille. Kehittämispäälliköksi on nimitetty Agrologi (AMK) Jani Takamaa. Janin vastuulla on yritysten kasvu- ja kansainvälistymispalvelut. Erityisosaamisena hänellä on yritysten vientitoimintaan liittyvät...
Kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 15.2.   KUNTAVAALIT 2021 / VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN ASETTAMINEN Alajärven kaupungissa on kolme äänestysaluetta: 001 Itäinen 002 Läntinen 003 Eteläinen Vaalitoimikuntien riittävä määrä on yksi. Kaupunginhallitus nimeää äänestysalueiden vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet kutsumisjärjestyksessä. ALAJÄRVEN KAUPUNKI Vaalitoimikuntaan valittiin: Raija Hankaniemi (pj.) Anne Mäkiniemi (vpj.) Tarja Åkerman Varajäsenet kutsumisjärjestyksessä: Sirma Lampinen Kaija Sivula Heimo Kemppainen Vaalilautakuntiin valittiin seuraavat henkilöt: Itäinen alue 001: Sirpa Ojanperä...
-mainos-
Suomenlippuliehuu
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
10.5 ° C
10.5 °
10.2 °
41%
4.6kmh
0%
ma
12 °
ti
15 °
ke
8 °
to
8 °
pe
14 °
-mainos-
JKH-taksit