Eilen annetun päivityksen jälkeen Järvi-Pohjanmaalle on ilmoitettu yksi uusi koronatartunta jo karanteeniin asetetulta liittyen Lappajärven tartuntaketjuun. Yhteensä Lappajärven tartuntaketjussa on koronatartuntoja todettu 60:lla henkilöllä.
Lappajärven koronatilanne on mennyt parempaan suuntaan ja tilanne näyttää nyt rauhoittuvan. Uusia tartuntoja voi tulla vielä ilmi, mutta pandemiajohtoryhmä ei...
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2021 syyskuussa 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kolmannella vuosineljänneksellä työllisiä oli 61 000 enemmän vuodentakaiseen verrattuna. Työttömiä oli syyskuussa 11 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Etelä-Pohjanmaan kunnista suhteellisesti eniten laskua työttömien työnhakijoiden määrässä oli Soinissa (-52 %), Isossakyrössä...

Edellisen tiedotteen jälkeen Lappajärven yhteiskouluun liittyen ei ole todettu enää uusia koronatartuntoja. Sen sijaan yhdellä alajärveläisellä henkilöllä on todettu koronatartunta. Tartunnanjäljitys selvittää parhaillaan tartunnan alkuperää sekä koronapositiiviselle henkilölle altistuneita.
Uusimpaan tartuntaan liittyen koronavirukselle on voinut altistua:
pe 22.10. Alvariini Alajärvi klo 23-24, ei suu-nenäsuojusta käytössä
Aikasempia mahdollisia...
Alajärven 4H:n LuontoON-hanke toteuttaa repullisen reipasta luontoseikkailua, jota kuka tahansa voi hyödyntää lähtiessään tutkimusretkelle luontoon.
Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa lapset luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja opettaa heille metsäluonnon ominaispiirteitä sekä luonnon monimuotoisuutta.
LuontoOn-hanke suunnittelee ja hankkii luonnon tutkimiseen tarkoitetut reput. Nämä reput ovat kaikkien lainattavissa Alajärven ja...
Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu 25.10. neljä uutta koronatapausta. Lappajärvellä on todettu 18.10. jälkeen yhteensä 55 koronatartuntaa.
Lappajärven pandemiatapaukset liittyvät kaikki samaan Lappajärven yhteiskoulun tartuntaketjuun. Koko Järvi-Pohjanmaan alueella otettiin 18.-24.10. 338 koronanäytettä, joten 15% otetuista näytteistä on ollut positiivisia. Pääosin tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä, mutta...
Oletko odottamassa leikkausaikaa? Siirtyikö leikkausaikasi pandemian vaatimien erityistoimien vuoksi? Kuusiokuntien asukkaiden on mahdollista hyödyntää myös Pihlajalinna-konsernin erikoissairaanhoidon palveluita perinteisten palveluiden lisäksi ja saada siten nopea pääsy erikoissairaanhoitoon
Monista muista kunnista poiketen Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin asukkaat saavat mahdollisuuden myös Pihlajalinnan palveluihin sote-palveluiden ulkoistuksen ansiosta....