Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virrat ei lausu tässä vaiheessa enempää Kihniön Myyräkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina (15.8.) merkitä tiedoksi Kihniön kunnan Myyräkankaan tuulivoimapuistoa koskevan kaavoituksen vireille tulon ja hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Lisäksi päätettiin, ettei kaupunginhallitus näe lausua tässä vaiheessa asiasta enempää.
Kokouksessa...
Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen kokous järjestettiin maanantaina 15.8.2022. Aluehallitus avaa virkoja sisäiseen hakuun.
Aluehallitus päätti, että johtaja- ja päällikkötasoisia virkoja avataan sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn. Päätös koskee pääsääntöisesti jo olemassa olevia virkoja sairaanhoitopiirissä sekä yhteistoiminta-alueilla. Virkojen toiminta-alue laajenee nyt koko hyvinvointialuetta koskevaksi. Täysin uusi viroista on ainoastaan valvontapäällikön virka,...
Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä 15.8.2022
Osana elinvoimapoliittisen ohjelman laatimista on päätetty valmistella energiapoliittiset linjaukset, liittyen eri energiamuotojen tuotantoon ja käyttöön. Työssä valmistellaan mm. tuuli- ja aurinkovoiman sekä biokaasun tuotantoon liittyviä kaupungin linjauksia ja eri energialähteiden käyttöä. Kaupunginhallitus nimesi tähän työhön ohjausryhmän, jossa ovat kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä...
Vietä ikimuistoinen yö Nuku yö ulkona -tapahtumassa Ähtärin Honkiniemessä elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Suomen Latu haastaa seitsemännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenselän Samoilijat ry järjestää kaikille avoimen jamaksuttoman Nuku yö ulkona -tapahtuman Ähtärin Honkiniemessä (Honkiniementie 150)upean luonnon helmassa lauantaina 27.8....
Puuvenesoudun SM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina 14.8. Virroilla.
Lopputulokset, kaikki sarjat
Yksinsoutu MYL (10,0 km)
Sija
Nro
Nimi
Seura
Tulos
Ero
1
5
Heikki Karjaluoto
Oulun Kilpaveljet
47:48.9
2
1
Pekka Mäkelä
Takon Soutajat
48:05.3
+16.4
3
6
Jari Kuhno
Virtain Urheilijat
48:34.0
+45.1
4
8
Joni Närhi
Kouvolan Soutajat
48:34.7
+45.8
5
4
Viljami Pätäri
Kouvolan Soutajat
49:01.1
+1:12.2
6
3
Janne Rossi
Virtain Urheilijat
51:03.4
+3:14.5
7
2
Aki Järvelä
Iso-Mustajärven Urheilijat
52:22.1
+4:33.2
8
7
Niko Närhi
Puumalan Hiihtäjät
53:59.1
+6:10.2
Yksinsoutu M40 (10,0 km)
Sija
Nro
Nimi
Seura
Tulos
Ero
1
10
Mikko Hölsä
Kouvolan Soutajat
50:50.8
2
9
Tomi Silvonen
Kouvolan Soutajat
51:15.0
+24.2
3
16
Jani...
Pandat ovat eläinmaailmassa vaikuttavan isokokoisia karhuja, joilla on voimaa paljon enemmän kuin kellään meistä.
Siitä huolimatta ne ovat etenkin äänille ja muutoksille herkkiä, jonka takia olemmekin aina ottaneet melutasot huomioon kaikessa tekemisessämme ja vierailijatkin nauttivat pandatalon rauhallisuudesta.
Tiineys ei ole vielä varmistunut
Kuten muutamana edellisenä keväänä, tänäkin...