Keskustan kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Mikko Savola tuomitsee Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Hänen mukaansa niiden heijastus-vaikutukset näkyvät kaikkialla maailmassa. Myös Suomessa.
- Torstaiaamuna tapahtui se mitä pelättiin, mutta viimeiseen saakka toivottiin, ettei tapahtuisi. Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, tavoitteenaan kaataa maan hallitus ja jyrätä maa polvilleen.
- Suomi,...
Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) nimesi keskuudestaan kolme varapuheenjohtajaa. 1. varapuheenjohtajaksi nimettiin kuntasektorin edustaja Karri Kallio. 2. varapuheenjohtajaksi nimettiin valtiosektorin edustaja ylijohtaja Mika Soininen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta ja 3. varapuheenjohtajaksi nimettiin muita tahoja edustavien organisaatioiden joukosta yrittäjä Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä.
Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmä nimesi pysyviksi asiantuntijoikseen Timo...
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 24.2.
Soinin kunnanhallitus antoi selvityksen siirtyvistä sopimuksista ja muista velvoitteista vuodenvaihteessa perustettavalle Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja valtuutti kunnanjohtajan täydentämään selvitystä tarpeen mukaan.
Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta annettiin myönteinen lausunto, kuitenkin painottaen maakunnan reuna-alueiden yhdenvertaista kehittämistä. Kaavassa tulee huomioida myös maakuntarajat yli toimivia suunnittelukokonaisuuksia. Tällaisia ovat...
Ähtärin lukion frisbeegolflinja houkuttelee nuoria lukio-opintojen pariin. Linja aloitti viime syksynä ja nyt käynnissä olevassa yhteishaussa linjalle otetaan jälleen uusia opiskelijoita syksyksi 2022.
Frisbeegolfin harrastaminen kasvaa huimaa vauhtia erityisesti nuorten keskuudessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön reilu vuosi sitten tekemän koululaiskyselyn mukaan frisbeegolf on yläkouluikäisten poikien...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Alavus-hiihtoa sujutellaan näillä lumilla peräti kymmenen vuorokauden aikana. Nyt Alavuden kaupungin liikuntapalvelujen järjestämän tapahtuman innostamana kerätään hiihtokertoja 25.2.-6.3. välisenä aikana.
Tällä kertaa Alavus-hiihto sauvotaan, koronan suhteen mahdollisimman terveysturvallisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa tässä tapahtumassa suksitella haluamiaan latuja. Niin sanotusti "missä vain"!
7.3....
Soinin yhtenäiskoulun hokkarikisat 23.2.2022.
Matkat 1-2 lk 2 kierrosta, 3-9 lk 3 kierrosta.
Tulokset:
1.lk pojat:
Iisak Hirsimäki 44,45
Miska Ruuhilehto 45,60
Valde Rannanjärvi 47,26
Niilo Keskitalo 47,97
Jiri Ojala 50,90
Aksu Vähäsoini 58,09
1.lk tytöt:
Amanda Mäki 52,42
Oona Peura 55,38
Viola Väliaho 56,08
Eevi Vähäsoini 57,63
Priitta Keisala 58,87
Oona Virtala 1.06,22
2.lk pojat:
...