Järviseudun Ammatti-instituutti ilmoittaa, että sen autoalan perustutkinnon voi jatkossa syventää ralliautoasentajan tehtäviin. Uusi tutkintolinja toteutetaan yhteistyössä Alavuden kaupungin ja Alavuden alueen ralliyrittäjien kanssa. Ralliautoasentajan suuntautumisvaihtoehdon valmistelutyöt ovat käynnissä, tavoitteena kuitenkin on, että ralliautolinja voidaan käynnistää jo tulevana syksynä.
– Koulutukselle on todellakin tilausta, sillä alalle ei...
Pentti Hautala
Vaalit ovat aina yllätykselliset monessakin suhteessa. Nyt käydyt kuntavaalit muodostuivat erityisen yllätykselliseksi joka tasolla ja suhteessa.
Erityisesti Alavudella alhainen äänestysprosentti ihmetyttää. Nyt se oli historia pienin 53,9 %. Töysäläisistä äänestivät ainostaan 50,6 %. - Eli joka toinen vain viitsi vaikuttaa vaaleissa.
Valtuutettujen vaihtuvuus myös ylätti,...
Alajärven kaupungin kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle paikkakunnalla syntyneelle tai siellä asuvalle henkilölle, työryhmälle, yhdistykselle tai yhteisölle, tunnustuksena em. paikkakuntien kannalta merkittäväksi katsottavasta kulttuuriteosta tai -työstä.
Palkinnon saajan/saajat päättää sivistyslautakunta. Palkinto jaetaan – ellei lautakunta toisin päätä – 6.12. järjestettävässä itsenäisyyspäivän juhlan yhteydessä.
Koska itsenäisyysjuhlan...
Etelä-Pohjanmaan alueellisen Koronanyrkin kokous 14.6.2021 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanne on pysynyt perustasolla. Viimeisen viikon aikana todettiin yhdeksän (9) uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 875.
Kaikki viimeaikaiset tartunnat ovat tulleet pääosin ulkomailta ja näistä on aiheutunut jonkin verran jatkotartuntoja. Viime viikolta ei ole epäselviä tartuntaketjuja. Karanteeniin asetettiin...
Kulttuuritoimijoiden vierailu Ähtäriin
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Espoon kaupungin koordinoima Kulttuuria yhteistuumin -kehittämistehtävä vierailee 17.–18.6.2021 Ähtärissä tutustumassa kunnan kulttuurikohteiden kummi- ja sponsoritoimintaan. Toimintamallit kuvastavat vaihtoehtoisia tapoja rahoittaa kulttuuri- ja taidetoimintaa ja edistää paikallisen kulttuuriperinnön tukemista.
Torstaina 17.6. vierailijat tutustuvat sponsoritoiminnalla toteutettuun Kultainen kori -esiintymislavaan sekä...
Pitkään hehkutetut KUNTAVAALIT on sitten pidetty ja uudet sekä uudet-vanhat valtuutetut ovat nimetty omien paikkakuntiensa valtuustoihin kuntalaisilta saamiensa äänimäärien perusteella.
Enemmän ja vähemmän liikehdintää eri puolueiden ja ehdokasliittymien keskuudessa syntyi. Keskustapuolue pitää tiukasti pintansa alueemme suurimpana puolueena. Lähituntumassa kuitenkin Perussuomalaiset sekä Kokoomus nostattavat osinkojaan. Alajärvellä...