Kuntaliiton kyselyn mukaan kuntalaiset haluavat palvelujen olevan saatavilla mahdollisimman lähellä kotia ja kunnan järjestäminä. Yhä useampi toivoo mahdollisuutta valita myös yrityksen tai järjestön järjestämiä palveluja.
- Nykyisin kuntalaiset toivovat palvelujen järjestämiseen joustavuutta ja moninaisuutta. Tärkeänä pidetään mahdollisuutta valita, hankkiiko kunnan järjestämän verorahoitteisen palvelun julkiselta puolelta...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virtain käsitteli kolmisen tuntia pitkää, 21:n pykälän asialistaa ilmeisesti tämän valtuustokauden viimeisessä kokouksessa maanantai-iltana.
Kokous hoidettiin jo tuttuun tapaan sekä teamsin välityksellä että paikanpäällä valtuustosalissa. Ennen varsinaisen kokouksen alkamista jaetiin tasavallan presidentin 6.12.2020 myöntämät kunniamerkit kaupungin työntekijöille.
Paikalle merkkiään olivat saapuneet vastaanottamaan ennaltaekäisevien palveluiden esimies...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä 7.6.2021
ELINKEINOVASTAAVAN VIRAN HAETTAVAKSI ILMOITTAMINEN / ELINKEINOVASTAAVAN VAALI
Toimikunta on päättänyt yksimielisesti esittää elinkeinovastaavan virkaan valittavaksi Aapo Petäjäniemeä. Lisäksi toimikunta on päättänyt yksimielisesti, ettei esitä valittavaksi varahenkilöä. Kokonaisarviointiin perustuvan toimikunnan esityksen mukaisesti kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää valita Kuortaneen kunnan elinkeinovastaavan...
Kuinka moni maaseudulle muutosta haaveileva pystyy toteuttamaan haaveensa? Mitkä ovat tärkeimmät maaseudulle muuton mahdollistavat tekijät tai suurimmat esteet?
Eteläpohjalaiset Kylät ry hakee kysymyksiin ratkaisua Landemia-hankkeen avulla.
Landemia porautuu maallemuuton esteiden selvittämiseen ja esille tulevien esteiden poistamiseen tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien ja kylien kanssa. Hankkeella vahvistetaan pitovoima-...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virroilla saatiin ukonilman jälkeen ihailla poikkeuksellisen värikkäitä sateenkaaria.
Maanantai-iltana kello yhdeksän jälkeen näytillä oli itäisellä taivaalla samanaikaan kaksi upeaa, lähes symmetristä, sateenkaarta.
Valoilmiöiden etäisyys toisistaan oli sen verran kaukainen etteivät ne mahtuneen samaan kuvaan. Toisen sateenkaaren vieressä oli himmeämpi versio.-jr
Pentti Hautala
Ikääntyneistä suomalaisista 75 prosenttia kokevat tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisina. Samalla ikääntyneet ovat huomioineet, että nuoruutta ihannoidaan ja arvostetaan nyky-yhteiskunnassa aivan liikaa.
Käytännössä runsaan 72 prosentin mielestä suomalaiseen yhteiskuntaamme sisältyy paljon ikään perustuvaa syrjintää. Lähes 70 % puolestaan toteaa, että nykyisin ihannoidaan liiaksi nuoruutta.
Vastaajien...