Uusivuosi2026_AI
Keskiviikko 4.2.2026 | Armi, Ronja
Työryhmä valmistelee professiojohtajien ja toimialuejohtajien valintaa. Muutosjohtajan virkaa jatkettiin vuoden 2022 loppuun saakka. Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen ensimmäinen kokous järjestettiin 21.3.2022. Aluehallitus päätti nimetä hyvinvointialuejohtajan valintaa valmistelevan työryhmän. Työryhmän puheenjohtajana toimii aluevaltuuston puheenjohtaja Paula Risikko ja sen jäseniä ovat aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajistot. Aluehallitus päätti julistaa hyvinvointialuejohtajan viran...
Pentti Hautala/ J-Pnews  Alavus//Töysä Kun piha-alueilla on alkanut vilistämään monia erikokoisia ja ikäisiä oravanpoikasia, on se herättänyt ihmetystä. Näin siksi, kun yleisesti luullaan, että oravat synnyttävät yhdet poikaset keväällä. Näin se on yleensä menneinä aikoina ollutkin, mutta aika ja tavat ovat tässäkin muuttuneet. Sen jälkeen, kun oravat ovat...
Yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimmista laulajista, lauluntekijöistä ja oman tiensä kulkijoista saapuu Ähtäriin perjantaina 25.3.2022. Matkailualueen ytimessä sijaitsevan Ähtäri-hallin lavalle nousee nimittäin J. Karjalainen yhtyeineen. J. Karjalaisen levytysura alkoi jo vuonna 1981. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä,...
Ähtärin Mustikkavuoren vapaa-aikakeskuksen kehittämisen esiselvityshanke käynnistyi maanantaina 21.3. ensimmäisellä Seuraparlamentilla, jossa seuratoimijoilla ja kuntalaisilla oli mahdollisuus tuoda esille toiveitaan Mustikkavuoren kehittämisen suhteen. Parlamenttiin osallistui edustajia yli kymmenestä yhdistyksestä ja myös muutama aktiivinen kuntoliikkuja. Osallistujat esittivät toiveita etenkin paikoituksen, valaistuksen, opasteiden sekä kevyen liikenteen väylän...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginvaltuusto myönsi maanantai-iltana (21.3) pitämässään kokouksessa kolmeen kohteeseen lisämäärärahoja yli 200.000 euroa. Kitusenkulman hulevesiviemäröinnin toteuttamiseen myönnettiin 95.000 euroa. Ohjelmistolisenssien hankintaan tuli 77.150 euroa lisää. Ukrainan kriisin humanitaarisiin tarkoituksiin käytettäväksi paikallisesti Virroille mahdollisesti saapuvien turvapaikanhakijoiden avustamiseksi myönnettiin 30.000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen 2021 negatiiviset...
KyKy – VaLePa 070236
Kyky-Betset otti jatkopaikan puolivälierässä kukistamalla East Volleyn voitoin 2-0. Molemmissa otteluissa savonlinnalaiset taipui erin 3-0. Tanhuvaaran urheiluopistolla käyty 1. peli aiheutti hiukan latinkia molemmille joukkueille. Paikka osoittautui mainettaan paremmaksi ja täytti kyllä vaatimukset. East menetti ensimmäisessä erässä syömähampaansa kun Teemu Silventoinen loukkasi jalkansa. Isännät taistelivat urheasti,...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-25.8 ° C
-25.8 °
-25.8 °
76%
0kmh
0%
pe
-12 °
la
-13 °
su
-12 °
ma
-11 °
ti
-10 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450