Alavuden kaupunki kesä_2025
Keskiviikko 30.7.2025 | Asta
Jarkko Ruohola/J-Pnews Virrat Kuntalaisten toiveesta lähtenyt jäälinnaprojekti on edennyt metrin viikkovauhdilla. Edellistiistaina alkanut jäälinnan rakentaminen oli edennyt  eiliseen mennessä niin, että muurien korkeus oli ylittänyt yhden metrin. Virtain torille, vanhan grillin kohdalle nouseva katutaideteos alkaa näkyä jo Virtaintielle ja Keskustielle. Linnanrakentajien olisi hyvä muistaa ottaa mukaan...
Soinissa starttaa tänään Perjantai-kahvila, paikka jossa on mukavaa tunnelmaa ja jossa viihdytään. Kahvila toimii osoitteessa Alajärventie 5. (entisen Ystäväntuvan tiloissa). Yksi Perjantai-Kahvilan aktiiveistä, Reijo Kotanen kertoo, että toistakymmentä aktiivia halusi jatkaa toimintaa samassa paikassa. -Paikka on niin keskeinen Soinissa, että halusimme jatkaa toimintaa entisellä konseptilla ja...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinilaisvauvoja muistetaan !! Soinissa syntyi viime vuonna 11 vauvaa. Soinin kunta tukee vauvaperheitä kolmen vuoden ajan 500 eurolla/vuosi. Edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Soinissa. Vuonna 2019 syntyneitä vauvoja on 18 ja perheet saavat nyt tänä vuonna toisen maksuerän.  Sekä 2019 että 2020 syntyneiden vauvojen...
Peruspalvelujohtajan virkaa hakeneet, haastetteluun kutsutut: Järvi-Pohjanmaan peruspalvelujohtajan virka / haastatteluun kutsutut Järvi-Pohjanmaan peruspalvelujohtajan virka on ollut haettavana 29.1.2021 klo 15.00 mennessä. Määräaikaan mennessä virkaa haki 10 henkilöä. Haastattelutyöryhmä päätti kutsua haastatteluun seuraavat hakijat: Aho Hanna, TtT Känsäkoski Pia, Sairaanhoitaja YAMK Anttila Jaakko, HLT Kääriäinen Anna-Maija, TtM Ylilahti Marita, TtM  
Valtiopäiväneuvos, varatuomari Raimo Vistbacka Alajärveltä on antanut suostumuksensa asettua sitoutumattomana Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi. Vistbacka näkee tulevan valtuustokauden erittäin tärkeänä kuntien tulevaisuuden kannalta. - Tällä kertaa vaaleihin lähteminen on ollut pitkän, perusteellisen ja vakaan harkinnan tulos. Tulevalla nelivuotisella valtuustokaudella tullaan tekemään erittäin tärkeitä päätöksiä kuntien toiminnan kannalta....
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta  Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 9.2.2021 neljä uutta koronavirustartuntaa. Kolme tartunnan saaneista oli jo karanteenissa olevia. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 543. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 41 tartuntaa, alueen ilmaantuvuus on 21,2/100 000 asukasta. Koronanäytteitä on otettu yhteensä 73 501, eilen otettiin...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
30.5 ° C
30.5 °
28.2 °
49%
3.1kmh
0%
to
31 °
pe
28 °
la
21 °
su
23 °
ma
21 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450