Alavuden kaupunki kesä_2025
Sunnuntai 3.8.2025 | Nea, Linnea, Neea, Vanamo
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen lauantaina 5.10., että Toholammin alueelta maastosta on löytynyt ihmisen käden jäänne. Lenkillä ollut henkilö oli havainnut käden jäänteen ja ilmoittanut asiasta eteenpäin. Poliisi kävi paikalla muun muassa ruumiskoiran kanssa, mutta muita ihmisen kehon osia ei löytynyt. Poliisi on toimittanut käden...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupungin kasvatus- opetuslautakunta hyväksyi tiistaina keskustelun jälkeen yksimielisesti varhaiskasvatuksen maksuttomuuden virtolaisille lapsille Virtain varhaiskasvatusyksiköissä. Mikäli varhaiskasvatuspaikka pystytään tarjoamaan ulkopaikkakuntalaiselle tai virtolaisen lapsen varhaiskasvatus joudutaan ostamaan toiselta toimijalta, määräytyy asiakasmaksu varhaiskasvatuslain mukaisena. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti varhaiskasvatusta koskevat täyttöluvat, varhaiskasvatuksen opettajan sijaisuus, ryhmäperhepäivähoitaja osa-aikainen ja...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 7.10.2024 Soinin kunnanhallitus myönsi Konttisuon Tuulivoima Oy:lle poikkeamisluvan Soinin Konttisuon tuulivoiman osayleiskaavan alueelle, jossa on kaavamerkintä ”Energiahuollon kohde”. Poikkeamislupaa haettiin, jotta kyseiselle alueelle voidaan rakentaa myös energiavarasto. Kunnanhallitus myönsi luvan poiketa osayleiskaavasta MRL 43§ mukaisesti. Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että seuraavalla valtuustokaudella 2025–2029...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kirkkovaltuusto päätti tiistai-iltana pitämässään kokouksessa jättää äänestyksen jälkeen pöydälle. aloitteen Ruoveden ja Virtain seurakuntaliitoksesta. Heti asian käsittelyn alussa kirkkovaltuutettu Pentti Tikkanen teki esityksen aloitteen pöydälle laittamisesta. Hänen näkökantansa perustui esteellisyyteen- Hallintolain pykälässä 27 puhutaan, että virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla...
Viime yönä kello 2.19 räjäytettiin pankkiautomaatti Loukontiellä Vähässäkyrössä. Poliisi on tehnyt teknistä tutkintaa tekopaikalla ja tutkinta jatkuu tämän päivän aikana. Poliisi pyytää ilmoittamaan havaintoja ja vihjeitä tapauksesta sekä alueella liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.  
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 7.10. VIMPELIN VUOKRA-ASUNNOT OY AJANKOHTAISKATSAUS Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli Vimpelin Vuokra-asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaus merkitään tiedoksi. Vimpelin Vuokra-Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Juho Savola ja kiinteistösihteeri Jani Kuoppa-aho esittelivät vuokra-asuntojen ajankohtaisia asioita. Katsaus merkittiin tiedoksi. MYYNTITARJOUS KIINTEISTÖSTÄ / HEIMOSA Kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1) kunta hyväksyy myyjien esittämän tarjouksen 2) kunta ostaa Heimosa-nimisestä...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
22.2 ° C
23.2 °
20.8 °
75%
2.6kmh
0%
ma
27 °
ti
23 °
ke
17 °
to
17 °
pe
16 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450