Suomessa keskimäärin alle 1 % vauvoista syntyy sairaalan ulkopuolella, heistä yksi kolmasosa suunni-tellusti kotona ja kaksi kolmasosaa suunnittelemattomasti joko matkalla sairaalaan tai kotona.
Äidillä on juridinen oikeus valita synnytyspaikkansa. Suunnitellusti kotona syntyy reilu sata vauvaa vuodessa. Määrä on lisääntynyt viime vuosina. Kotisynnytyksiä hoitavia kätilöitä on...
Keskustan Ähtärin kuntayhdistys esittää vaasalaista Aleksi Koivistoa Suomen Keskusta r.p.:n puoluesihteeriksi. Koivisto toimii tällä hetkellä Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana.
Aleksi on osoittanut hyvää järjestöjohtamiskykyä nykyisessä tehtävässään Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana. Keskusta tarvitsee uutta intoa, näkyvää koko Suomen toimintaa ja uudenlaisia toimintatapoja. Aleksilta niitä löytyy,...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
KesäVirratSoi-Musiikkijuhla tarjoaa kesällä 2023 laajan genreskaalan musiikkia, joista saadaan nauttia 13.-16.7. kolmessa klassisen ja kahdessa kevyen musiikin konsertissa. Lisäksi järjestetään kolme maksutonta tapahtumaa Virtain keskustassa. Sunnuntai-iltana soi lopuksi 36 sellon konsertti Virtain kirkossa.
-Musiikkijuhlien teemana ovat vuodenajat- tätä kuvastavat ohjelmassamme toisaalta Vivaldin rakastettu teos...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupungin ruoka- ja siivouspäällikön virkaa haki määräaikaan mennessä viisi henkilöä.
Hakemuksensa jättivät restonomi, ravintolapäällikkö Leena Pekkanen Orivesi, restonomi, keittiöpäällikkö Teija Pihlava Kauttua, kotitalousopettaja palvelupäällikkö Paula Puikkonen Jyväskylä ja siivousteknikko, palvelujohtaja Anne-Maarit Pusa-Heittola Julkujärvi. Yksi hakija ei halua nimeään julkaistavan. -jr
Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Alavuden Seudun Urheilukalastajien toimesta järjestettiin jäsentenväliset, talven päätöskilpailut Ponnenjärvellä kesäisessä säässä. Keskiviikko iltana 19.4, oli 12 lämpöasteita kilpailujen alkaessa.
Jäälle siirryttiin Sepänniemestä klo.17.30, jolloin aurinkokin paistoi lisälämpöä pilvettömältä taivaalta. Jää oli kuitenkin vielä kestävää. Ei ainakaan kukaan pilkkijä pudonnut, kauimpana rannastakaan. Myöskin ahvenet...
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa perussuomalaisilta vastuunkantoa kansalle annettujen suurten lupausten perään.
- Eduskuntavaaleissa kansa äänesti voittajat vastuuseen. Vaaleissa annettiin suuria lupauksia aina polttoaineen hinnanlaskusta maan velkaantumisen lopettamiseen, maatalouden kannattavuuden nopeaan korjaamiseen ja turpeen käytön roimaan lisäämiseen sekä maahanmuutto- ja ilmastopolitiikan täyskäännökseen....














