ALAVUDEN KAUPUNKI  valokuvakilpailu
Tiistai 7.5.2024 | Helmi, Kastehelmi
Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelussa varaudutaan myös valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen toteuttamiseen Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lainsäädäntövalmistelu on käynnissä eduskunnassa. Tarkoituksena on, että kattava uudistuksen lakipaketti tulee voimaan kesällä 2021. Vuonna 2022 käynnistyvän Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä poikkeaa sisällöllisesti kansallisesta sote-uudistuksesta siten, että sen toimintaan ei...
Etelä-Pohjanmaan saamalla Leader-rahoituksella voidaan rahoittaa reilulla 13 miljoonalla eurolla hankkeita vuosina 2021-2022. Julkisen tuen osuus tästä on 8,5 miljoonaa euroa, josta kunnat rahoittavat 20 prosenttia. Rahaa on haettavissa Aisaparin, Liiverin, Kuudestaan ja Suupohjan Leader-ryhmien alueilla monipuolisesti yritystukiin sekä palvelujen ja kylien kehittämiseen. Leader-ryhmissä iloitaan hyvästä...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Energiequelle otti kuluneen vuoden aikana käyttöön 15 voimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 50 megawattia. Energiequelle GmbH:lla on takanaan menestyksekäs vuosi: Yrityksen liikevaihto oli 80 miljoonaa euroa. Tulokseen päästiin rakentamalla yhteensä 15 tuulivoima- ja aurinkovoimalaitosta, joihin lukeutui myös ns. repowering-projekti. Hankkeiden yhteenlaskettu teho on noin 50...
Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on siirtynyt pandemian perustasolle 23.3.2021. Eilen todettiin ainoastaan yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä on 708. Koronarokotukset etenevät alueellamme suunnitellusti Pfizer-BioNTechin ja Modernan rokotteilla. Ensimmäisen rokotteen on saanut 13,8 % alueen väestöstä ja toisen annoksen (tehosterokote) on saanut 1,2 %. Koko...
PTV mansikkasumppa1
Kokoomuksen kansanedustajat Paula Risikko ja Janne Sankelo ovat huolissaan maatalousyrittäjien lomituspalveluiden saatavuudesta tilanteissa, joissa yrittäjä hakee apua taloudellisista velvoitteista selviämiseen. ”Talousvaikeuksissa olevan maatalousyrittäjän ei ole mahdollisuus saada yksityishenkilön velkajärjestelyn tai yrityssaneerauksen hakemisen aikana lomituspalvelua, vaikka hänen elämäntilanteensa saattaa olla hyvin raskas, ja hän on voinut...
Maatalousavustukset viime vuodelle on myönnetty, tukea myönnettiin noin 2 miljardia euroa. Tuesta 1,7 miljardia summasta on viljelijätukia. Koko summasata 1,2 miljardia on kansallista rahoitusta ja noin 800 miljoonaa EU-rahoitusta. Kuusiokunnan alueella suurimmat tuet saivat Kuudestaan ry. Alavudelta ja Mullivainio Oy Ähtäristä. Kuudestaan ry:n saama hanketuki-rahoitukseen oli...
-mainos-
LC-Virrat_kuvakisa2024
Pikasuutari avoinna
-mainos-
Digi-terveysasema 281123
TREDU-puhtausalanammattilainen
- Mainos -
JKH-taksit

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
4.5 ° C
5.6 °
3.9 °
50%
4.1kmh
0%
ke
4 °
to
8 °
pe
10 °
la
9 °
su
8 °
-mainos-