Alavuden kaupunki kesä_2025
Lauantai 13.9.2025 | Orvo
Kansanedustaja Atte Kaleva (Kok) haluaa tarkistaa Yleisradioon liittyvää lainsäädäntöä ja toivoo keskustelua yleveron perusteista. Eduskunnassa jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Kaleva toteaa, ettei YLE nykyisin toteuta lakisääteisiä tehtäviään, eikä se toimi kaikkien suomalaisten mediana. − YLE:n ohjelmisto on jo jonkin aikaa tendenssinomaisesti saanut yksipuolisia ideologisia painotuksia, jotka...
Pentti Hautala Alavus/Töysä Onneksi kirjoitin jo ennakkoon valtakunnallisen lehteen, Suomen naisten viestijoukkueen ehdottoman hiihtojärjestyksen: Matintalo, Niskanen, Kyllönen ja Pärmäkoski. Kun näin toin mielipiteen ennen kilpailua, ei kenenkään tarvitse syyttää minua jälkiviisaudesta. - Ehkä kuitenkin suurin määrä suomalaisista oli ja on kansani aivan samaa mieltä. Näin ennustelin siksi,...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Pelkät seinät eivät tee etätyöpisteestä toimivaa tai houkuttelevaa. Jotta etätyöstä saadaan pysyvä tapa tehdä töitä, tulee sen olla mielekästä sekä työntekijälle että työnantajalle.  Lisääntynyt etätyö ja tarve yhteisöllisille etätyötiloille on saanut tuekseen valtakunnallisen verkostohankkeen ”Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina”. Hanke on osa työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallisia alueidenkehittämisen...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/ Töysä Taas on tiedossa mukavaa ja kehittävää toimintaa eri-ikäisille ihmisille, raikkaassa ulkoilmassa. Alkaahan maanantaina 14.2 virallisesti, Suomen Ladun "Ulkona Kuin Lumiukko"-kampanja. Ystävänpäivä sopiikin mitä parhaimmin kampanja käynnistämiseen. Päivänvietto sujuu mukavasti perheiden ja ystävien kanssa lumiukkoja tehdessä. -Tauoilla sitten myös kahvia sekä muita herkkuja...
ONNITTELEMME IIVO NISKASTA KULTA-MITALISTA ja 15 km:n perinteisen matkan voitosta !  
Tänään julkisti Alajärven Osuuspankki vuoden 2021 tuloksen. Liikevaihto oli 652,4 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli vajaa viisi prosenttia. Liikevoitto oli 1,67 miljoonaa euroa. Pankin asiakasmäärä on lisääntynyt ja omistaja-asiakkaita oli 8.487 ja bonuksia asiakkaille maksettiin 741.000 euroa. Liikevoiton ollessa 1,67 miljoonaa euroa. Tilaisuudessa tulosta esittelivät...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
lievä tihkusade
16.2 ° C
16.2 °
15.8 °
82%
1.5kmh
100%
su
16 °
ma
13 °
ti
15 °
ke
13 °
to
11 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450