Eilen annetun tiedotteen jälkeen Lappajärven yhteiskouluun liittyviä koronatartuntoja on todettu 12 uutta koronatartuntaa, yhteensä 18.10. jälkeen yhteiskouluun liittyen on todettu 37 koronatartuntaa.
Järviseudun ammatti-instituutti Jamin koronatapauksesta ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole aiheutunut jatkotartuntoja. Karanteeniin tartuntojen on asetettu yhteensä noin 170 henkilöä.
OLITKO / KÄVITKÖ NÄISSÄ...
Ähtärin kouluissa ja päiväkodeissa vietetään keskiviikkona 27.10. luomu- ja lähiruokapäivää. Kyseessä on teemapäivä, jonka myötä halutaan korostaa kouluruoan merkitystä ja nostaa lähi- ja luomuruoan arvostusta.
- Luomu- ja lähiruokapäivä on ensimmäinen teemapäivä sitten koronaviruksen puhkeamisen, kertoo ruokapalvelu- ja kehittämispäällikkö Eija Paavola. – Ruokalistalla on muun...

Pentti Hautala / J-Pnews
ALAVUS
Susien lisääntyminen on aiheuttanut useita vaaratilanteita metsästykoirille ja kotieläimille Pohjanmaan maakunnissa. Esimerkiksi Kuusiokunnissa ja erityisesti Alavudella on sudet raadelleet useampia koiria viimeisen vuoden aikana.
Jotkut ovat saaneet kuolemaankin johtavia vammoja, mutta useammat ovat parantuneet.
Onpa Tuurissa sudet hampailleet laitumella olleita hevosia ja poneja....
Traficom on kilpailuttamassa tutkinto- ja lupapalveluiden tuottamisen. Keskustan kansanedustajat Hanna Huttunen ja Ari Torniainen ovat huolissaan liikenne- ja viestintävirasto Traficomin suunnitelmista, joiden mukaan tutkinto- ja lupapalvelupisteitä ollaan karsimassa 94:stä huomattavasti alaspäin, jopa 40:ään, vuoden 2023 alusta. Traficom perustelee palvelupisteiden karsimista muun muassa ajokorttidirektiivillä. Asia...
Korona leviää Järvi-Pohjanmaalla!
Järvi-Pohjanmaalla on eilisen tiedotteen jälkeen todettu 16 uutta koronatapausta, jotka liittyvät Lappajärven yhteiskoulun tartuntaketjuun. 18.10. jälkeen on todettu yhteensä 25 koronatartuntaa Lappajärven yhteiskoulun henkilökunnalla, 4.-6.-luokan oppilailla tai heidän lähikontakteillaan jatkotartuntoina. Tartuntaketjun alkuperä ei ole vielä selvillä. 4.-6.-luokkien oppilaat ovat olleet 14.10. iltakoulussa...


Jarkko Ruohola / J-Pnews
VIRRAT
Virroilla vietettiin keskiviikkona(20.10.) Virrat-päivää. Päivää on vietetty vuodesta 1997 alkaen. Tänä vuonna juhlapäivä osui koulujen syysloma-aikaan, joka mahdollisti avoimien ovien muodossa kaupunkilaisten tutustumisen uuden yhtenäiskoulun toimitiloihin ja kakkukahvien nauttimisen viihtyisässä ruokalassa.
Uuden koulurakennuksen näkeminen innosti niin, että pelkästään kahvilla kävi runsaat...