Joulu_2025
Sunnuntai 28.12.2025 | Piia
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on pidentynyttä viivettä koronanäytteiden vastauksissa. Covid-19 -tutkimuksen vasteaika eli aika näytteenotosta vastauksen saamiseen on tällä hetkellä noin kaksi (2) vuorokautta. Viiveet johtuvat koronanäytemäärien voimakkaasta kasvusta ja testilaitteiden teknisistä ongelmista. Mikrobiologialla olleen laiterikon vuoksi toinen koronatestauslaite toimii puolella teholla. Testejä on tehty tällä...
Jouko Siirilä/ J-Pnews ÄHTÄRI Lasten urheilukoulukausi Ähtärissä päättyi perinteisiin LUK-kisoihin keskuskentällä keskiviikkona 25.8. Urheilukoulua pidettiin keskiviikkoisin kesä-heinä-elokuussa useiden vapaaehtoisten nuorten huolehtiessa viidestä yhdeksään vuotiaiden lasten johdattelusta yleisurheilulajien ihmeelliseen maailmaan. Kesän aikana hioutuneet taidot mitattiin lähinnä lasten ja heidän perheidensä iloksi leikkimielisen mutta aidon kisatunnelman merkeissä sähköisen ajaton...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews VIRRAT Virtain sivistyslautakunta on käynyt ohjauskeskustelun keskiviikkoisessa (25.8.) kokouksessaan kirjastotoimenjohtajan ja kirjastoautonkuljettajan-virkailijan työtehtävien hoitamisesta ja ohjeistanut asian talousarviovalmistelua vuodelle 2022. Lautakunta anoo kaupunginhallitukselta kirjastotoimenjohtajan viran täyttämistä 1.1.2022 alkaen toistaiseksi. Kirjastoautonkuljettajan-virkailijan toimen (Virtain osuus 60%) täyttämistä esitetään 1.9.2021 alkaen. Lisäksi lautakunta esittää Ruoveden kunnan sivistyslautakunnalle, että...
Päivitetty 25.8. klo 20.45 (Lisätty uusi koronapositiivinen) Kuusiokuntien alueella on oleskellut myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä. Kaksi alueella ollutta tartuntaa on todettu Tuurin alakoululta. Näiden kahden tartunnan myötä on tunnistettu kaikkiaan 40 altistunutta. Altistumisten vuoksi Tuurin koulun 1. luokka sekä osa 2. luokasta on asetettu karanteeniin....
PENTTI HAUTALA Kun avasin iäkkäimpänä valtuutettuna äskettäin Alavuden kaupunginvaltuuston kokouksen, käsittelin muun muassa käytyjä vaaleja. - Siitäkin huolimatta, että olin Töysän ehdokkaista kuntavaaleissa ylivoimainen ääniharava ihmettelen kokouksen avaussanoissani muun muassa töysäläisten ja alavutelaisten äänestämisen laiskuutta. Ensinnäkin paheksuin sitä, että vain 50,6 prosenttia Töysän asukkaista vaivautui käyttämään...
KyKy – Raision Loimu
ELEKTRONISEN MUSIIKIN TYÖPAJAPÄIVÄ ÄHTÄRISSÄ – LOUHIMON TOIMINTA SÄTEILEE MAAKUNTAAN Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden lastenkulttuurikeskus Louhimo sekä Etelä-Pohjanmaan kunnat toteuttavat yhteistyössä MaaMa – Maakunnalliset mahdollisuudet -hankkeen vuoden 2021 aikana. Lastenkulttuurikeskus Louhimo koordinoi toimintaa, jonka avulla edistetään lastenkulttuurin saavutettavuutta Etelä-Pohjanmaalla sekä kehitetään taide- ja kulttuurikasvatustyötä maakunnassa.   31....
-mainos-
Pikasuutari lomalla 2312-0601_2026
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-5.6 ° C
-5.6 °
-7.8 °
83%
2.1kmh
0%
ma
-5 °
ti
-7 °
ke
-10 °
to
-12 °
pe
-11 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450