Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija – kilpailun finalistit on valittu

0
Jukka Nokua

Viidennen kerran järjestetty Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailu keräsi tänä vuonna yhteensä 23 osallistujaa.

Tuomaristo on valinnut kuusi finalistia, joiden joukosta yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa. He ovat: Sofi Häkkinen, JP Köykkä, Jukka Nokua, Noora Ojanperä, Essi Orpana ja Eeva-Marja Saarinen. Finalistien teokset ovat esillä verkkonäyttelyssä ajalla 11.10.−24.10.2021.

Sofi Häkkinen

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun järjestävät yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan galleriaverkosto ja Etelä-Pohjanmaan liitto. Keväällä avatussa kilpailussa oli osallistumisaikaa elokuun loppuun saakka. Nuorten taiteilijoiden taso on tuomariston mukaan tänä vuonna erittäin hyvä ja osallistujamäärä korkea. Nyt saavutettiin eniten osanottajia sitten ensimmäisen kilpailuvuoden (2015) jälkeen. Kokonaisuus on ilahduttavan monipuolinen ja kuvataiteen tekniikoiltaan monialainen. Kilpailijoiden ikäjakauma on vuodesta 1986 aina 1996 syntyneisiin.

– Jokaisella taiteilijalla on tekeminen hallussa ja työskentelyssä joko näkyy jo ammattimaisuus tai ammattimaisuutta tavoitteleva ote, Uusiin välineisiin on tartuttu rohkeasti, mutta kuitenkin niin, että omaan tekemiseen on löydetty näkökulma, Kirsi-Maria Tuomisto Lapuan Taidemuseosta lausuu.

Tuomaristo keskusteli pitkään finalistikuusikon valinnasta, joka ei lopulta ollut helppoa. Verkkonäyttelyn yhteyteen avattavan yleisöäänestyksen tulosta jäädään seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Tämän vuoden osallistujamäärä lupaa Nelimarkka-museon museolehtori Elina Suutarin mielestä kilpailulle hyvää tulevaisuutta.

Essi Orpana

– Taidelaitoksen edustajana jään seuraamaan monia nimiä ja heidän kehittymistään. Uusien, nuorien taiteilijoiden löytyminen kilpailun kautta on erittäin motivoiva asia Seinäjoen Taidehallin kannalta ja ilman tätä kilpailua moni olisikin jäänyt huomaamatta, taidekuraattori Sanna Karimäki-Nuutinen toteaa.

Tuomaristo toivoo yhteisesti, ennen yleisöäänestyksen lopputuloksen selviämistä, että kaikki ikänsä puolesta seuraavassa kilpailussa osallistumiskelpoiset lähtisivät uudelleen mukaan.

– Kilpailun perusteella voidaan sanoa kuvataiteen elävän ja voivan hyvin. On hienoa, että Etelä-Pohjanmaa maakuntana saa olla kilpailun avulla nostamassa uusia, nuoria tekijöitä ja ylipäätään kuvataiteen profiilia, Etelä-Pohjanmaan liiton kehittämisasiantuntija Marika Puntala sanoo.

Eeva-Marja Saarinen

Yleisöäänestys

Finalistikuusikon teokset tulevat esille verkkonäyttelyyn, jossa yleisö pääsee myös äänestämään yhden kerran omaa suosikkiaan. Näyttely ja äänestys ovat avoinna Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla ajalla 11.10.−24.10.2021. Äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan erilaisia kulttuuripalkintoja.

Tuomariston valitsema Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija ja yleisön suosikki julkistetaan Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhlassa Seinäjoella 4. marraskuuta.

Finalistien lyhyet esittelyt

Sofi Häkkinen on vuonna 1990 Oulussa syntynyt, Helsingissä asuva ja työskentelevä Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri. Hänen yhteytensä Etelä-Pohjanmaalle on vahva, sillä äidinpuoleinen suku on Alavuden Töysästä ja monet lapsuuden kesät on vietetty maakunnan maisemissa.

JP Köykkä on syntynyt vuonna 1987 Seinäjoella ja työskentelee Tampereen suunnalla. Hän on koulutukseltaan kuvataiteilija AMK (Tampereen ammattikorkeakoulu).

Jukka Nokua asuu Seinäjoella ja on syntynyt vuonna 1991. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta, eli Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään yksiköstä.

Noora Ojanperä on syntynyt vuonna 1993 Seinäjoella ja asuu sekä työskentelee nykyisin Keravalla. Hän on koulutukseltaan kuvataiteilija AMK (Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia).

Essi Orpana on vuonna 1988 Kauhajoella syntynyt ja Helsingissä asuva valokuvataiteen linjalta valmistunut kuvataiteilija AMK (Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia). Hän suorittaa parhaillaan valokuvataiteen maisteriopintoja Aalto-yliopistossa.

Eeva-Marja Saarinen on syntynyt vuonna 1989 Kauhajoella. Hän asuu Helsingissä ja on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa taidemaalarin ammattiin.

Kilpailun järjestäjät

Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun tuomaristoon kuuluvat taidekuraattori Sanna Karimäki-Nuutinen Seinäjoen Taidehallista, museolehtori Elina Suutari Nelimarkka-museosta ja museolehtori Kirsi-Maria Tuomisto Lapuan Taidemuseosta. Sihteerinä toimii kehittämisasiantuntija Marika Puntala Etelä-Pohjanmaan liitosta.

Kilpailun järjestävässä Etelä-Pohjanmaan galleriaverkostossa ovat mukana maakunnan taidemuseot ja näyttelygalleriat, joilla on säännöllistä, ympärivuotista näyttelytoimintaa. Verkostoon kuuluvat: Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo/ Nelimarkka-museo Alajärveltä, Lapuan Taidemuseo ja Patruunagalleria Lapualta, Seinäjoen Taidehalli, Varikkogalleria Seinäjoelta, Taidekeskus Harri Alavudelta, Kauhajoen Hella-galleria, Pirkanpohjan taidekeskus Ähtäristä, Pohjanmaan valokuvakeskus Lapualta ja Kaari-Galleria Kauhavalta. Lisäksi galleriaverkostossa on edustus Etelä-Pohjanmaan liitosta.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI