Töysä-viikko käynnistää kunnalliset kesätapahtumat | 5.-12.6. jokaiselle jotakin.

2
Töysässä on järjestetty kruunuhäitä "ammoisista ajoista alkaen", lähes vuosittain. Tätä perinnettä jatketaan edelleen Töysä Viikolla, lauantai-iltana 11.6.nuorisoseuralla.

Pentti Hautala/ J-Pnews[
Alavus/Töysä

Töysä päiviä- viikkoa on vietetty lähes viiden vuosikymmenen ajan. Järjestäjänä on toiminut aikaisempina vuosina Töysän kunta. Viime vuosina Töysä-seura, yhdessä töysäläisten järjestöjen, sekä Alavuden kaupungin ja seurakunnan kanssa.

Nyt Töysä-viikon tapahtumiin kokoonnutaan kesäkuun 5.-12. päivinä. -Töysä-seuran on sihteerinsä, opetusneuvos Ritva Sorilan koordinoimana saanutkin koottua monipuolisen tapahtumien kirjon; kirkosta, kylille ja kruunuhäihin. Mukavaa meininkiä ja monipuolista menoa on todellakin tarjolla ”vauvasta faariin”. Eli kaiken ikäisille.
Kotiseutuviikko käynnistyy sunnuntaina 5.6. Jumalanpalveluksella ja makasiinimuseon avauksella kesään.
Maanantaina 6.6 klo.18.00 vietetään Töysän syntymäpäivää nuorisoseuralla yhteislaulujen tilaisuudella. Säestäjinä toimivat Reijo Nieminen ja Risto Purho.
Tiistaina 7.6. kokoonnutaan Sepänniemen lomakylään. Juhlitaan koko perheiden toiminnalla Töysän 4Hyhdistyksen 90-vuotista toimintaa klo.17 alkaen. Ohjelmassa on taikurin esitys, makkaranpaistoa, kyykkää ja kakkukahvien-mehujen nauttimista. Ongintaa Ponnejärvestä, yhteistyössä Töysän karjalaisten kanssa. Onki pitäisi varata itselleen su. 5.6 mennessä puh.050 3764319.
Keskiviikkona 8.6. Töysä-talossa viihdytään valokuvasuunnistuksessa. Esillä on 30 vanhaa, Verner Vanhamäen ja Heikki Heikkolan valokuvaa.
Torstaina 9.6. klo.18, poljetaan perinteinen OP-torstaipyöräily Töysän torila, Hakojärvelle raittiustalolle. Järjestäjinä Talsijat ja Raittiusyhdistys.
Perjantaina 10.6. klo.17, kävellään kirkonseudulla. Opastajana ja kohteiden kertojana toimii Anne Hiipakka.

Lauantaina 11.6. klo.12-14 vietetään Valtakunnallista Avoimet Kylät– ja Harrasta Hakojärvellä-päivää, koulun – kylätalon ympäristössä. Esitellään mm. Kömmeli hanketta ja nautitaan makkaroita ym. -Järjestäjän ä toimii Hakojärven kyläyhdistys. Päivän päätteeksi kokoonnutaan klo. 20 viettämään oikein wanhanaikaiseen malliin kruunuhäitä nuorisoseuralle. Hääkulkue lähtee paloasemalta Nuorisoseuralle klo. 19.30

KOTISEUTUVIIKON päätapahtumat ovat sunnuntaina 12.6. Klo 13 alkaa Jumalanpalvelus kirkossa. Kirkosta siirrytään kunniakäynnille sankarihaudoille. -Klo. 14 jälkeen käynnistyy Töysä-seuran ja Alavuden kaupungin järjestämä pääjuhla seurantalolla.

Töysän Viikon pääjuhlassa on kuultu kansanedustaja Mikko Savolan komeaa laulunääntääkin. Tässä Mikko esiintymässä yhdessä Hanna Murtomäki-Kukkolan ja Klaus Lavilan kanssa.

Samalla vietetään Töysä-seuran 70-vuotisjuhlaa. Ohjelmassa on laulua ja musiikia Naiskuoron ja Eloisien esittämänä. Juhlapuhujana on entinen töysäläinen, veistintäneuvos Tauno Äijälä. Tilaisuudessa julkistetaan ja palkitaan myöskin 37 Tohnisen Äijä.
Paikkakunnan tunnetuksi tekemisen- ja harrastustoiminnan hyväksi toimineita Äijiä/Akkoja on palkittu vuodesta 1986 alkaen.

Ensimmäisen Haapasen Paavon tekemän Äijä-puuveistoksen sai pitäjäneuvos Eino Kukkola. Muut tähän mennessä valitus 35-Äijää ovat: M.K. Paavola, Urho Haavisto, Matti Keskinen, Anelma Myllymäki, Heikki Ritavuori, Pentti Hautala, Irja Hiironniemi, Jalo Hiipakka, Tuure Rajaniemi, Klaus Lavila, Eino Kuokkanen, Risto Lehtinen, Erkki Vannesluoma, Irma Kuitti, Ritva Sorila, Vesa Keskinen, Arto Lamminmäki, Arvo J. Uusimäki, Kauko Välimäki. Seppo Harju, Markku Järvenpää, Terho Riiho, Jussi Suni, Helli Loukasmäkki, Reijo Nieminen, Tapani Rinne, Harri Mäkelä, Ari Hakola, Tarja Ylimäki, Timo Ala-Kanto, Aila Mursula, Heikki Nikkola, Tauno Lavila, Anni Tikkamäki ja Erkki Vainionpää.

Töysä-talossa on koko viikon ihailtavana Paavo Haapasen tekemiä puureliefiä. Näyttelyn on koonnut Päivi Rajalaakso (os. Haapanen). Paavo suunnitteli- ja valmisti alkuvuosikymmeninä myöskin Tohnisen Äijille jaettavat puupatsaat. Nykyään ne tekee Paavon poika, Pekka Haapanen.

Mukaan kaikkiin tilaisuuksiin ovat tervetulleita töysäläisten lisäksi jokainen muutkin kiinnostuneet muiltakin paikkakunnilta. Pääsymaksua ei peritä kuin ainoastaan kruunuhäihin.

Kuvat: Pentti Hautala


 

vanhat kuorma-autot tukim

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ KOMMENTTI