EPSHP | Koronanyrkki kokoontui 1.11. – lokakuussa ennätysmäärä tartuntoja 579 – ikähaitari 7-92 vuotta

1

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri jatkaa leviämisvaiheessa

1.11.2021 kokoontunut Nyrkki päätti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jatkavan koronaepidemian leviämisvaiheessa. 

Viikolla 43 todettiin yhteensä 168 tartuntaa, mikä on viikkokohtainen ennätys koko pandemian ajalta.  14 vuorokauden ilmaantuvuus on nyt 151,8 / 100 000 asukasta. Tartuntoja on ympäri maakuntaa ja paljon joukkoaltistumisia. 

Lokakuussa todettiin yhteensä 579 koronatartuntaa, mikä on kuukausikohtainen ennätys koko pandemia-aikana.

Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 8 koronapotilasta, joiden ikähaarukka on 7-92 vuotta. Lokakuun aikana erikoissairaanhoidon vuodeosastolla olleista yli 60 prosenttia oli täysin rokottamattomia.

Etätyösuositus on voimassa 30.11.2021 saakka.

Menneellä viikolla todettiin 168 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 125. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2159. 

Tartunnoista suurin osa, lähes puolet, on perhepiirin tartuntoja, mutta tartuntoja tuli myös koulun tai sote-yksikön tartuntaketjusta. 18 % tartunnoista tartunnanlähde jäi epäselväksi. 

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla on nyt 8 koronapotilasta, joista kaksi tehohoidossa. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on 6 koronapotilasta.

Positiivisten koronatestien osuus on noussut ja se on nyt 5,2 %. 

Sairastuneista 56 % oli jo karanteenissa tartunnan tullessa ilmi.

Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus koko väestöstä: 71,8 % on saanut 1. rokotuksen ja 65,7 % myös 2. rokotuksen. Koko Suomessa 75,4 % on saanut 1. rokotuksen ja 69,2 % myös 2. rokotuksen. Leviämisvaiheen ravintolarajoitusten myötä into rokotusten ottamiseen on lisääntynyt huomattavasti.

Viime viikolla otettiin yhteensä 3176 covid-19-näytettä, keskimäärin 527 näytettä per päivä. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen on 17,8 tuntia. 

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla www.epshp.fi/korona.

Aluehallintoviraston määräykset:

Ei voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta. Yleisötilaisuuksien järjestämisessä otettava huomioon tartuntatautilain pykälän 58 c hygieniavaatimukset.

Nyrkin suositukset

  1. Yksityistilaisuudet

Yksityistilaisuuksia tulee järjestää mahdollisimman pienimuotoisesti. Yksityistilaisuuksissa tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä mahdollisuuksien mukaan kasvomaskien käytöstä ja turvaetäisyyksistä. Yksityistilaisuuksiin tulee osallistua vain oireettomana. Juhlien järjestämisessä ja niihin osallistumisessa tulee käyttää harkintaa.

Mikäli kokoonnutaan sisätiloihin, tilaisuus tulee järjestää riittävän suuressa tilassa, jotta turvavälejä voidaan noudattaa. Vieraiden saapumista on hyvä porrastaa. 

Vieraiden saapumis- ja lähtöajoista voi pitää esimerkiksi vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään.

  1. Harrastus- ja kilpailutoiminnassa noudatettavat ohjeet

Julkisten ja yksityisten liikuntatilojen käyttöä suositellaan seuraavasti:

Aikuiset: Ryhmäliikunta sekä ottelu- ja kilpailutoiminta sisä- ja ulkotiloissa voivat jatkua.

Ryhmäharrastustoiminnassa suositellaan lähikontaktien välttämistä.

Lapset ja nuoret: Lapset ja nuoret voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Mahdollisesti paikalla olevat vanhemmat tai saattajat noudattavat turvaohjeita.

  1. Etätyösuositus 

Nyrkki jatkaa antamansa etätyösuosituksen voimassaoloa 30.11.2021 saakka.

Työnantajia suositellaan hyödyntämään työpaikoilla ns. hybridimallia, eli sitä että osa työstä tehtäisiin mahdollisuuksien mukaan etänä vuorotellen ja porrastaen. Työnantaja vastaa työpaikalla koronaturvallisuuden toteutumisesta ja työpaikoille suositellaan taukojen porrastusta ja suojaetäisyyksien pitämistä.

  1. Vierailut ja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä

Vierailuja voidaan toteuttaa turvallisesti, kun vierailija ja potilas/asiakas käyttävät kirurgista suu-nenäsuojaa, huolehtivat käsidesinfektiosta ja pitävät turvaväliä.

Mikäli vierailijalla on vähäisiäkään infektio-oireita, vierailu ei ole sallittu.

Erikoissairaanhoidossa vierailuja rajoitetaan siten, että vierailut on sallittu ainoastaan erityistilanteissa, kuten vakavasti sairaiden tai saattohoitoa saavien potilaiden luona.

  1. Maskisuositus

Alueen huolestuttavan epidemiologisen tilanteen vuoksi suositellaan laajaa maskin käyttöä 12 vuotta täyttäneille seuraavissa tilanteissa:

  • Aina joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit.
  • Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa, mukaan lukien koulut ja oppilaitokset.
  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Työnantaja päättää työpaikoilla sovellettavista käytännöistä.
  • Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa, kirjastoissa ja teattereissa sekä julkisissa tiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa, kun paikalla on runsaasti ihmisiä.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa sekä vierailtaesssa että työskennellessä. 

Koronanyrkin kokouksen osallistujat 1.11.2021

Raimo Jokisalo, osastonylilääkäri, EPSHP, puheenjohtaja

Elina Kärnä, infektioylilääkäri, EPSHP

Heidi Ojala, johtava ylilääkäri, Kaksineuvoinen

Marjo Ala-Salmi, johtava lääkäri, Kuusiolinna

Minna Timonen, johtava ylilääkäri, JIK

Tiina Perä, johtava ylilääkäri, Seinäjoen kaupunki

Jari Jokinen, hallintojohtaja, Seinäjoen kaupunki

Mika Soininen, ylijohtaja, ELY-keskus

Pertti Kinnunen, toimitusjohtaja, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari 

Jaakko Anttila, peruspalvelujohtaja, Järvi-Pohjanmaa

Tuula Hannila-Handelberg, ylilääkäri, THL

Miia Kaartinen, aluehallintoylilääkäri, AVI

Anna Lindholm, viestintäpäällikkö, EPSHP

Hanna Hyvärinen, hallintosihteeri, EPSHP, kokouksen sihteeri

Seuraava alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous järjestetään maanantaina 8.11.2021.

 


 

PTV mansikkasumppa1

1 KOMMENTTI

  1. Vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko rokotukset tai korona.

    Suomessa on valinnanvapaus. Jos ei välitä itsensä tai muiden terveydestä on vaarana, että
    altistaa koronalle kymmeniä ihmisiä.

    Korona on vaarallinen tauti muillekin kuin ikäihmisille. Terveys voi mennä vuosikausiksi.

    Emme ole lähelläkään koronan voittamista. Se osaa muuntautua. Kun Luonto on muutenkin sekaisin, koronan jälkeen tulee todennäköisesti
    uuden taudin variantti.

    Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ilman sitä emme selviä.

JÄTÄ KOMMENTTI