Korona ja helle nostattavat idiotismin pintaan

0

Pohjanmaan pelastuslaitos sai tiedon Laihian kirkon alueella tapahtuneesta tulenteosta ja sen yrityksestä torstaina ilta kymmenen aikoihin.

Tiedon mukaan alaikäiset henkilöt olivat polttaneet paikalla lehtiä ja puuhanneet jotain sytkärin kanssa kirkon kivijalan vieressä, minkä jälkeen olivat poistuneet paikalta.

Laihian paloaseman yksikkö varmisti tilanteen olevan rauhallinen. Pelastusviranomainen kertoo ilmoittavansa tällaisen idiotismin harrastamisen poliisille.

Lisäksi viranomainen muistuttaa, että Pohjanmaalla on kuivaa kuin Saharan autiomaassa, joten avotulen teko on ehdottomasti kielletty. Kielto koskee lapsia (joita on opastettava kiellosta), aikuisia ja kaikkea siltä väliltä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI