PENTTI HAUTALA/J-Pnews
Alavus//Tuuri
Postilaatikkojen rikkomisella on pitkät perinteet. Tämä kiusallinen harrastus kohdistuu varmimmin tienvarsien laatikoita kohtaan.
Kun viikonlopun alkessa otetaan enemmän tai vähemmän rohkaisuryyppyjä, niin postilaatikot ovat harjoitteluvastustajina ja voimankäytön kohteina. Hiljaa ja puolustyvöttäminä seisovat laatikot ovat voimain tunnossa olevien helppoja hajoittamisvimman kohteita.
Postilaatikot eivät pysty puolustaamaan itseään, ainakaan tekijää kohtaan. Siihen on ainostaan pieni mahdollisuus jälkeenpäin. – Jos joku vaikka sattuisi tunnistamaan tihutyön tekijän, tai näkemään mahdollisen ”porukan” auton rekisterinumeron. Yleensähän kysymys on useammasta tekijästä. Porukassa ”tyhmyys tiivistyy”!
Tässäkin toiminnassa on tavat muuttuneet vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi, kun itse oli nuori tällaiselle toiminnallekin piti olla haastetta. Tienvarsien puhellintolppien posliininupit olivat ykköskohteita. Jos oikein voimalientä(esim.pontikaa) oli ryystetty, niin sitten piti kaataa vaikkapa kylän kookkain maitotonkkateline.
Postilaatikot saivat wanhaan hyvään aikaan olla aina rauhassa. Niitä oikein kunniotettiin. Kaikkihan pystyivät laatikot, liian helposti rikkomaan.
Nyt voidankin kysyä, että tonkkatelineiden ja puhelinpylväiden nuppien puutteestako tämä johtuu, että nytkin valtatieltä 18 Housunkylään-Tohniin-Kuotaneelle johtavan maantien varressa oli revitty laatikoita yön aikana. Yhdessä oli poltettu lisäksi muovisia juomapullo.
Postilaatikkojen särkeminen on tuomittava omaisuusrikos. Ja varsin ajattelematon kiusanteko myöskin postinjakelulle.
