Tapaturma sattui tänään noin kello yhdentoista aikaan Perhon  Tenhusentiellä. Onnettomuudessa ihmisen käsi juuttui rehukuljettimen väliin. Käsi onnistuttiin saamaan pois paikallisten toimesta ennen kuin Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköt ehtivät paikan päälle. Henkilö kuljetettiin ensihoidon toimesta sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Pelastuslaitos haluaa kiittää paikallisten nopeaa toimintaa!  
Sunnuntaina äänestämme Suomelle uuden presidentin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. - Keskusteluissa tulevasta presidentistä Alexander Stubb erottuu kyvykkyydellään ja vahvoilla henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan. Hänen lupauksensa olla koko kansan presidentti on merkki siitä, että hän pyrkii yhdistämään suomalaiset yli puoluerajojen, kertaa lehdellemme Alajärven Kokoomus ry:n puheenjohtaja Jukka-Pekka Finnilä. Alex Alajärvellä - Joulukuussa...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Tämän kauden kaksi aiempaa kohtaamista ovat kääntyneet kolmen pisteen arvoisesti KyKy-Betsetille. Hurmos kuitenkin taistelee tiukasti paikasta kahdeksan joukkoon, minkä vuoksi lauantain tuleva ottelu on heille todella tärkeä.  Karelian Hurmoksen vuosi on alkanut kotijoukkue KyKy-Betsetiä valoisammin. He ovat pelanneet tänä vuonna viisi peliä, joista he ovat...
Alajärven kaupungihallituksen päätöksiä kokouksesta 5.2. YHTEISTYÖSOPIMUS SEIVÄSHYPPÄÄJÄN KANSSA / MIKKO PAAVOLA Mikko Paavola on Alajärven Ankkurit ry:tä edustava seiväshyppääjä. Vuonna 2024 Paavola tähtää alkukesästä Roomassa pidettäviin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Nina Pärssinen Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen Kaupunginhallitus päättää tehdä markkinointiyhteistyösopimuksen seiväshyppääjä Mikko Paavolan kanssa kolmikantasopimuksena. Sopimuksen arvo on 1.500...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginhallitus äänesti maanantaina esityslistalla olleesta Kylät yli kuntarajojen- hankkeesta. Kyseinen hankeasia oli menossa kaupunginhallitukselle tiedoksi, koska ohjeistusten mukaan päätösvalta kuuluu tässä asiassa kaupunginjohtajalle ja asiaa esitteli kokouksessa elinvoimapäällikkö Tiina Perämäki. Käydyn keskustelun yhteydessä kaupunginhallituksen jäsen Aimo Mäkinen esitti, että hankkeen valmistelua jatketaan Poko-alueen...