Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Lions Club Virrat jakoi keskiviikkona kansainvälisen naistenpäivän merkeissä 350 ruusua.
Ruusun saajina olivat tällä toimintakeskus Ahjon ja ryhmäkodin, kotihoidon, Ainalan, Keiturinpuiston, Vihriälän, Keiturin Helmen ja Liljannekodin naispuoliset asukkaat ja henkilökunta. Virtain Leijonaklubin aktiviteettitoimintaan on kuulunut lähes 20 vuoden ajan tällainen tapahtuma kansainvälisenä naisten päivänä.
Tällä...
Pentti Hautala
Toimittaja
Yritykset ovat esitelleet viime aikoina miljardi ja miljoonia voittojaan. Lisäksi pörssiyhtiöiden johtajat ja monet muut alempien johtajien bonus ja vuositulot nouseva myös moniin miljooniin euroihin!!
Tämä on niin väärin! Näin siksi, kun monet saman taitoiset ja ahkerat suomaliaset joutuvat palkallaan sinnittelemään toimeentulossaan päivästä...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain Myllytiellä sijaitsevassa teollisuushallissa jumittuneen muovirouhimen aiheuttama savunmuodostus aiheutti Pirkanmaan pelastuslaitokselle rakennuspalohälytyksen klo 3.21 tiistain (7.3.) ja keskiviikon (8.3.) välisenä yönä.
Päivystävä palomestari Teemu Turtonen kertoo, että muovirouhe oli pakkautunut koneen rulliin ja mennyt jumiin. Kone oli jatkanut pyörimistään ja niin hihna oli alkanut...
Kristiinankaupunkiin Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajalle tulevan Mikonkeitaan tuulipuiston rakennustyöt ovat alkaneet. Kyseessä on yhteensä 16 voimalan tuulipuisto, joka on Energiequellen tähän asti suurin hanke Suomessa.
Uusiutuvan energiaan erikoistuneen Energiequellen Mikonkeitaan tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat käynnistyneet aikataulun mukaisesti helmikuun alussa. Puisto rakennetaan Kristiinankaupungin ja Isojoen kunnan rajalle, joka on...
Sydänliitto / J-Pnews
Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä. Etenkin, jos lapsen paino on noussut, kokevat vanhemmat huolta, harmitusta, syyllisyyttä ja turhautumistakin sekä avun saannissa että ympäristön suhtautumisessa. Vastuullisempaa painopuhetta tarvitaan sekä yhteiskunnan että terveydenhuollon taholta.
Lapsi kokee helposti olevansa vääränlainen ja kelpaamaton
”Olen surullinen siitä,...
