Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
Tämänkin vuoden lokakuu aloitetaan, erityisellä Liikenneturvan heijastinpäivällä. Teemapäivällä halutaan tehostetusti muistuttaa heijastimien sekä valojen käytön hyödyistä ja kannustaa niiden vastuulliseen käyttämiseen
Liikenneturvan teemapäivää on vietetty jo vuodesta 2013 alkaen. Eli kyseessä on nyt jo kymmenes kerta nyt lauantaina 1.10.2022. Liikenneturvallisuustyössä tarvitaankin tällaisia teemapäiviä...
Vaasan vaalipiirin kansanedustajat jättivät valtion budjettiin vuodelle 2023 yhteensä 27 yhteistä talousarvioaloitetta. Aloitteilla on tarkoitus edistää hankkeiden toteuttamista. Vaasan vaalipiirin kansanedustajien puheenjohtajan Janne Sankelon (kok) mukaan aloitteet on laadittu yhteistyössä alueen maakuntaliittojen kanssa.
Tänä vuonna päädyimme ratkaisuun, että esitämme pääsääntöisesti hankkeita, joita on mahdollisuus...

Ähtäriläisen kansanedustajan, keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan Mikko Savolan vaalipäälliköksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin tulee seinäjokelainen Reino Virrankoski.
Vaalipäällikkö vastaa kampanjan kokonaisuudesta, kuten tilaisuuksista sopimisesta, ehdokkaan vaalikiertueesta sekä sen aikataulutuksesta.
Kauhavalla veljensä kanssa kotitilaansa viljelevä 47-vuotias Virrankoski on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja työskentelee Aalto-yliopistossa tutkijatohtorina sekä sivutoimisissa opetustehtävissä...
Suomiratayhtiö julkaisi tänään suunnitelmansa Helsingin ja Tampereen väliseksi ratayhteydeksi.
Yhtiö esittää radan linjaukselle kahta päävaihtoehtoa, joko nykyiseen päärataan tukeutuvaa vaihtoehtoa tai uutta suurnopeusrataa, jolla huippunopeus nousisi jopa 300 kilometrin tuntinopeuteen. Suomiratayhtiön tavoite on, että uusi rata olisi valmis vuoden 2040 paikkeilla.
Isossa hankkeessa on tavoitevuosi luonnollisesti...
Alajärven kaupungin nuoriso- ja liikuntapalvelut sekä Alajärven 4H ovat suunnitelleet tulevaksi syyslomaksi jälleen paljon kaikenlaista.
Syyslomaa vietetään perinteisesti viikolla 42, mutta ohjelman suhteen otetaan jo varaslähtöä edellisellä viikolla, kun perjantaina vietetään nuorisotila Pysäkillä loman aloittajaisia turnauksien ja kokkailun äärellä. Samana perjantaina on Valkealammella pimeän patikka,...
