Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupungin järjestämällä joulunavaus-tapahtumalla oli yleisömenestys perjantai-iltana. Yhtenäiskoululle oli kerääntynyt monisatapäinen yleisö nauttimaan monipuolisesta ohjelmatarjonnasta ja makunystyröitä hiveltävästä joulupuurosta. Joulunavaus käynnistyi ehkä perheen pienimmille tarkoitetusta, mutta myös toki aikuisillekin sopivasta, Teatteri Mukamaksen näytelmästä " Joulu on jo ovella." Lavalla esiintyneet näyttelijät Raisa Kekarainen ja Ella...
Pesäpalloliiton läntisen alueen päättäjäis- ja palkintojenjakogaalaa vietettiin perjantaina 25.11. Seinäjoella. Tilaisuudessa palkittiin Etelä-Pohjanmaan parhaita pelaajia, tuomareita ja joukkueita. Päätös- ja palkitsemisgaala järjestettiin ensimmäistä kertaa paikan päällä koronan aiheuttaman kahden vuoden tauon jälkeen. Tilaisuuden avaussanat lausui läntisen alueen johtoryhmän varapuheenjohtaja Vesa Puutonen ja juhlapuheen piti Pesäpalloliiton...
Pariss Models 01_2026
Teknisen lautakunnan päätöksiä 24.11.2022  Lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja -valtuustolle sekä puhtaan että jäteveden taksakorotuksia, muutosesityksen mukaisesti, 1.2.2023 alkaen. Korotukset johtuvat kustannusten noususta erityisesti sähköenergian puolella sekä tulevista investoinneista jätevedenpuhdistamolle ja verkostoon. Veden käyttömaksua ehdotetaan korotettavaksi 0,05€/m3, jäteveden käyttömaksua 0,3 €/m3, sakokaivolietteen maksua 0,05€/m3 ja...
SIVISTYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSIÄ 23.11.2022  Soinin sivistyslautakunnan vuoden viimeisessä kokouksessa käsiteltiin kunnanhallituksen uudelleen käsittelyyn palauttamaa talousarviota 2023 lähinnä jaettavien avustusten kohdalta. Sivistyslautakunta aiemmin esitti, että kaikki jaettavat avustukset liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen osalta puolitettaisiin. Uudelleen käsittelyn jälkeen sivistyslautakunta esittää uudelleen kunnanhallitukselle, että kaikki avustukset palautettaisiin täysimääräisenä haettavaksi...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL, on julkaisut vanhuspalvelujen ensimmäisen kansallisen asiakaskyselyn tulokset maakunnittain. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella kolmen kärkeen ylsi Kuusiolinna Terveyden tuottaman Kuortaneen kotihoito. Kuusiolinna Terveys Oy tuottaa kotihoidon palveluita Kuusiokuntien alueella Kuortaneella, Alavudella, Soinissa ja Ähtärissä. Asiakasarviot ovat yksi osoitus siitä, että Kuusiolinnan ja julkisen sektorin...
kyky_Akaa_1100126