Vuosi 2022 on Saarijärveläiselle Veli-Pekka "Vellu" Halmilalle juhlavuosi teatterin parissa.12-vuotias Veli-Pekka astui ensimmäistä kertaa näyttämölle Saarijärven Mahlulla nuorisoseurantalolla kesällä 1962.
"Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija sai silloin ensi-iltansa Mahlulla ja roolihahmoni oli muistaakseni nimeltään Viki", kertoo Vellu. "Lapsinäytelmiä ei tuolloin ollut juurikaan ja lähinnä teatteri oli...
Leader Aisapari järjestää Palojärven leirikeskuksessa, Kortesjärvellä, syysloman aikana kansainvälisen nuorten leirin 14-25-vuotiaille. Leirille osallistuu nuoria Ruotsista ja Saksasta sekä suomalaisia nuoria Aisaparin alueelta.
Leiripäivät ovat 16.-21. lokakuuta. Leiri on osa Aisaparin kansainvälistä Erasmus+ -nuorisovaihtoa nimeltään ”Rural areas through young people’s eyes”. Hankkeen teemana on "Maaseutu...

Etelä-Pohjanmaa pelastuslaitoksen Soinin yksikkö sai hälytyksen keskiviikkoiltana hieman ennen kello puoli kymmentä Teollisuustielle. Hälytyksen aiheuttajaksi todettiin soinilaisen sementtivalimon piha-alueella kyljelleen kaatunut kuorma-auto.
Tarkemmin, sorakuormaansa purkamassa olleesta raskaanliikenteen ajoneuvoyhdistelmän veturista oli päässyt valumaan diesel-polttoainetta, maastoon.
- Kuorma-auto kaatui kyljelleen Leppäsen Sementtivalimon pihassa kippaustilanteessa. Pelastuslaitoksen Soinin yksikkö tyhjentää...
Pentti Hautala / J-Pnews
ALAVUS / TÖYSÄ
Olemme saaneet nauttia tämän vuosituhannen parhaasta luonnon kasvun kesästä ja syksystä. Onhan nyt esimerkiksi metsä-ja pihlajanmarjoja sekä omenia kypsynyt poimittavaksi yli omien ja teollisuudenkin tarpeiden.
Puolukan ja pihlajanmarjojen osto lopetettiin jo siinä vaiheessa, kun ihmiset innostuivat todella satoa hyödyntämään, sekä...
Leader Aisapari on käynnistänyt teemahankkeen, jossa kylillä ja yhdistyksillä on mahdollisuus saada tukea hankintoihinsa. Hankkeessa voi tehdä yleishyödyllisiä investointeja, joilla parannetaan kylän turvallisuutta tai yhteisten kokoontumistilojen varustusta ja harrastusmahdollisuuksia.
Alahankkeet voivat sisältää pieniä investointeja, joilla tähdätään yhteisten tilojen käytön ja käyttömukavuuden lisäämiseen. Tähän liittyen voidaan...
