Pentti Hautala
ALAVUS/ TÖYSÄ
Suomessa julistetaan sananvapauden, sanomisen- ja mielipiteiden esittämisen vapauden mallimaaksi. Tämä pitääkin paikkansa, jos esittää vaikka kuinka valheellisia ja perättömiä valheita, kotimaan kunnollisesta kansalaisesta. Kateudesta tai jostakin muusta syystä. Mutta auta armias jos arvostelee vaikkapa hienovaraisesti vierailta mailta Suomeen saapuneiden paapomista ja tekemisiä....
Vasta 17-vuotias Tiia Peltonen nousi kautta aikain nuorimpana pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi naisten Superpesiksessä, kun Pesäkarhut Porista palasi Suomen mestariksi 19 vuoden tauon jälkeen.
Kankaanpään Mailan kasvatti Peltonen pelasi ensimmäisen superpesisottelunsa heinäkuun puolivälissä 2020. Ennen tätä vuotta tilillä oli vain kuusi runkosarjan ja neljä pudotuspelien superpesisottelua....

ALAJÄRVEN KAUPUNGIN KULTTUURIPALKINNON JAKO
Alajärven kaupunki myöntää kulttuuripalkinnon vuosittain yhdelle tai useammalle paikkakunnalla asuvalle tai syntyneelle henkilölle, työryhmälle, yhdistykselle tai yhteisölle, tunnustuksena merkittäväksi katsottavasta kulttuuriteosta tai – työstä.
Ehdotukset ovat luonteeltaan neuvoa antavia, ja lopullisen päätöksen tekee Alajärven kaupungin sivistyslautakunta. Kulttuuritoimija ei voi esittää itseään palkinnon...
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastajat löysivät hukkuneen Lappajärvestä Vimpelissä tänään illalla vähän ennen kello kymmentä.
Vimpelin pelastusyksikkö sai hälytyksen veden varaan joutuneesta ihmisestä Pokelantiellä. Hukkumisen taustoista ja tapahtumaan liittyvästä ei ole kerrottu. Tiedottamisvastuu hukkumistapauksesta on siirretty poliisille.
- Millä toimin hallitus aikoo varmistaa, että ongelmat Kela-taksien toimivuudessa korjataan, joko Kelan toimintaa ohjaamalla tai sairausvakuutuslakia muuttamalla? ja - Miten hallitus varmistaa, että toimivat taksipalvelut säilyvät myös reuna-alueiden ihmisten ulottuvissa?
Ähtäriläinen kansanedustaja, Mikko Savola kesk. penää hallitukselta toimia Kela-taksien toimivuuden varmistamiseksi. Ongelmat liittyvät erityisesti...