Keskustan Savolalta kirjallinen kysymys:
Sivuuttaako rokotusjärjestys yhteiskunnan toiminnan ja huoltovarmuuden kannalta kriittiset toimijat?
Keskustan kansanedustaja Mikko Savola on jättänyt kirjallisen kysymyksen koronaviruksen vastaisen rokotuksen rokotusjärjestyksestä. Nykymuotoisessa rokotusjärjestyksessä ensimmäisenä rokotteen saivat strategiassa päätetyn mukaisesti koronapotilaita hoitavat tai tautiin sairastuneeksi epäilyjen henkilöiden välittömään hoitoon osallistuvat tai heitä tutkivat...
Järvi-Pohjanmaan perusturva järjestää koronarokotuksia koskevan info- ja kyselytilaisuuden verkossa perjantaina 9.4.2021 klo 9.00–10.00, jossa perusturvan viranhaltijat vastaavat kootusti asukkaiden kysymyksiin koskien koronarokotuksia.
Kysymyksiin ovat vastaamassa vt. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Leena Uusitalo.
Kysymyksiä viranhaltijoille voi esittää ja lähetystä pääsee seuraamaan linkistä sivulta: alajarvi.fi/koronarokotus
Kysymyksiä...

ÄHTÄRIN KAUPUNKI: TILINPÄÄTÖS 2020
Tulos 542.000 euroa ylijäämäinen, vuoden 2016 tervehdyttämissuunnitelman tavoitteet lähes saavutettiin. Taseen ylijäämä 3,1 miljoonaa euroa.
Ähtärin kaupungin vuoden 2020 tilinpäätös osoittaa noin 542.000 euron ylijäämää. Alkuperäisessä talousarviossa syksyllä 2019 ylijäämäksi arvioitiin 50.000 euroa, joka koronapandemian puhjettua putosi yli 1,5 miljoonaa...
Pesäpalloliitto on tehnyt päätöksen siirtää superpesiskauden alkua kolmella viikolla. Miesten ja naisten Superpesiksen avausottelut pelataan toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Suunnitellut runkosarjan ottelumäärät ja pudotuspelien rakenne pysyvät ennallaan.
Vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan epidemian valtakunnallinen kasvu on toistaiseksi tasaantunut, tartuntoja todetaan edelleen hyvin runsaasti. Hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen liikkumisvapauden ja...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virroilla on ollut yhteensä 46 koronaan sairastunutta henkilöä kuluneen vuoden aikana. Maanantaina 29.3. karanteenissa oli kahdeksan virtolaista.
Viime viikon aikana Virroilla todettiin kuusi koronatapausta. Myös ikäihmisten keskuudessa tartunnat ovat huolestuttavasti kasvaneet. Lisäksi yhdessä tiiviissä kerrostaloyhteisössä on todettu useampi tartunta. Talon asukkaita on kehotettu hakeutumaan...