Elmonet Oy ja Savolankylä ry allekirjoittivat kumppanuussopimuksen Lehtimäentien laajakaistahankkeesta

0
Savolankylä ry:n sihteeri Tauno Pohjola (vas.) ja  puheenjohtaja Mikko Savola sekä myyntijohtaja Jari Liski Elmonet Oy:sta allekirjoittivat maanantaina kumppanuussopimuksen laajakaistahankkeesta.

Savolankylä ry on valinnut Elmonet Oy:n Lehtimäentien laajakaistahankkeen toteuttajaksi. Hankealueeseen kuuluu koko Ähtärin puoleinen kantatien 68 alue, sisältäen Savolankylän lisäksi Ähtärinrannan kylän ja Riihimäen alueen.

Hankkeen toteutumista varten haetaan tukea Etelä-Pohjanmaan Ely -keskuksesta syyskuun loppuun mennessä päättyvässä haussa.

  • Näemme, että Elmonet Oy antoi meille palveluiltaan, nopeudeltaan ja hinnoittelultaan kokonaisvaltaisemman tarjouksen. Heillä on kokemusta vastaavien hankkeiden toteuttamisesta Pirkanmaalta, joten uskomme heidän kanssaan tehtävään hyvään lopputulokseen, kertoo Savolankylä ry:n puheenjohtaja Mikko Savola.
  • Liittymäsopimuksia aletaan keräämään heti. Hankkeen toteutumiseksi liittymiä tarvitaan noin 60 kpl.  Tavoitteenamme on kerätä vähintään 100 liittymää, jolloin saamme myös liittymäkohtaiset kustannukset edullisemmaksi, jatkaa Savola

Liittymien kerääjinä toimivat Riihimäen alueella Juha-Matti Aho, Asko Järvinen ja Jussi Koivisto, Savolankylällä Tauno Pohjola, Mikko Savola ja Jukka Viinikka sekä Ähtärinrannalla Jari Kujansuu, Reima Setälä, Antti Sahi ja Tiina Virtala. Pääosa liittymäsopimuksista pyritään keräämään lokakuun loppuun mennessä.

  • Elmonet Oy kiittää Savolankylä ry:tä kumppanuudesta.  Olemme käynnistäneet jo hankesuunnittelun ja tarvittavat muut toimenpiteet hankerahoituksen hakemiseksi Etelä-Pohjanmaan Ely keskukselta.  Ennakkokyselyn perusteella vähintään 60 liittyjää on ilmoittanut kiinnostuksen ja tällä määrällä voidaan hanketta edistää, toteaa Elmonetin myyntijohtaja Jari Liski.
  • Tarjottavaan palvelukokonaisuuteen kuuluu 100 –  1000 Mbit/s nettiyhteys, kaapeliTV tai IPTV-palvelu sekä laitteet kiinteistön sisälle.   Liittymän hintaan kuuluu myös osakkeet yhtiön omistukseen. Tarjoamme myös liittyjille kuluttoman ja korottoman rahoituksen aina 60 kuukauteen asti joka mahdollistaa liittymän ottamisen hyvin pienellä kuukausierällä, jatkaa Liski.

Lisätietoja hankkeesta saa osoitteesta www.elmonet.fi/lehtimaentie

 

JÄTÄ KOMMENTTI