Eläkeliiton EP:n PM-mestaruuksista keilasi Kurikassa 122

0

Pentti Hautala/ J-Pnews
Maakunta

Keilailun harrastus on viime vuosina nostanut valtavasti suosiotaan ikääntyneiden keskuudessa. Tätä todistaa sekin, että Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan keilailun piirinmestaruuksista kilvoitteli kaikkiaan 122 naista ja miestä.

-Kymmenen tai enemmän oli osallistujia: Alajärven, Kurikan, Lapuan ja Ähtärin EL-yhdistyksistä.

PM-kilpailu tapahtui hienosti onnistuen, EL-Kurikan yhdistyksen ja paikallisen keilahallin järjestämänä. Suuren osanottajien määrän keränneet kisat saatiin järjestää, kahtena toukokuun loppupuolen päivänä.

Mestaruudet ja mitalisijat jakaantuivat eri puolille maakuntaa. Mutta eniten niitä kahmivat Suomenselän ja Järvi-Pohjanmaan keilaajat. Kuortane voitti 2 naisen ja 2 miehen joukkuekilpailun, ei rekisteröityjen sarjassa.

Mukana oli maakunnan mestaruuksia tavoittelemassa osanottajia kaikkiaan 16 yhdistyksestä. Niistä kaksitoista sai kokoon joukkueen, kun naisedustajat puuttuivat. Näin esimerkiksi ei rekisteröityjen miesten sarjassa kaksi mitalia savuttaneessa Töysässä. Vaikka joka viikkoisissa harjoituksissa käy naisiakin Ähtärin keilahallissa.

Sama on todettava Alajärvestä, kun Mauri Saukko keilasi ylivoimaisen voiton ja Rajala oli 8.-Mutta naiset puutuivat.

EI-rekisteröityneiden naisten mestariksi, tiukassa kisassa keilasi Raili Takaluoma, Kuortane 719 pist. 2) Reetta Harju, Kauhava 717, 3) Linnea Lehtikangas, Kauhava 716. 4) Helena Saarimaa, Lapua 710, 5) Kaarina Tuuri, Lapua 671, 6) Kaija Ikola, Ylihärmä 668, 7) Liisa Takaluoma, Kuortane, 668. 8) Seija Rantamäki, Lapua 650. 9) Anni Kujanpää, Ylihärmä 644, 10) Anna-Liisa Saarimaa, Ähtäri 631. (osanottajia 28)

EL-Töysän miehiä ja naisia on käynyt talvikauden Ähtärin keilahallissa harjoittelemassa, viikoittain tiistaina, Menestystä tuli nyt Kurikassakin ja Jorma Vaahtera tuuletti hopeaa.

EI-rekisteröidyt miehet: 1) Mauri Saukko, Alajärvi 842, 2) Jorma Vaahtera, Töysä 796, 3) Kari Kallio, Töysä 766, 4) Veikko Salovaara, Kurikka 764, 5) Pekka Pulkkinen, Ähtäri 761, 6) Juhani Aho, Lapua 760. 7) Pauli Tuuri, Lapua 759, 8) Raimo Rajala, Alajärvi 754, 9) Jarmo Saarela, Kuortane 749, 10) Arto Syrjälä, Ylihärmä 742. (osanottajia 51).

Rekisteröidyt naiset: 1) Aila Koivisto, Kurikka 837, 2) Terttu Savioja, Ilmajoki 837, Kaija Niemelä, Lapua 762. (osanottajia 8)

Kurikassa. Rekisteröidyt miehet: 1) Taisto Purola, Kurikka 938, 2) Veikko Ruohomäki, Ähtäri 855, 3) Markku Vanhamäki, Kauhajoki 847, 4) Matti Ojanen, Kauhajoki 838, 5) Paavo Pietari, Kauhajoki 827, 6) Lasse Kullas, Seinäjoki 819, 7) Seppo Selkee, Alajärvi 796, 8) Matti Nätkinniemi, Jurva 775, (osanottajia 35). Joukkuekisa,

Töysän eläkeliiton yhdistyksen Äijäkerholaiset ovat harjoitelleet Ähtärissä torstaisin ja kerhon vetäjä Kari Kallio oli sarjassa kolmas nyt Kurikassa.

Ei rekisteröidyt.: 1) Kuortane (Liisa ja Raili Takaluoma, Aimo Haapala, Jarmo Saarela) 2855 pist. 2) Lapua 2 (Matti Rintala, Seppo Uusihauta, Helana, Saarimaa ja Kaarina Tuuri) 2784, 3) Ylihärmä 1 (Anni Kujanpää, Paavo ja Kaija Ikola, Arto Syrjälä) 2779, 4) Kauhava 1(Linnea  Lehtikangas, Markku Rantala, Reetta ja Pentti Harju) 2754, 5) Lapua 1 (Pauli Tuuri, Mauri Aho, Seija Rantamäki, Pirkko Rissa) 2635, 6) Ähtäri (Salme Pilli, Anna-Liisa ja Ensio Saarimaa, Pekka Pulkkinen) 2607. (mukana 11 joukkuetta)

Rekisteröityneitä joukkueita oli mukana 5. Mestaruus meni Kurikkaan, Kauhajoki, Ilmajoki ja Ähtäri olivat seuraavina.

Kuvat: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI