Kempeleen Kiri seurahistoriallisesti miesten Superpesiksen välieriin – otteluohjelma vahvistettu!

0
Menestyvä joukkue tarvitsee tähtiyksilöitä- Kempeleen Kirin kapteeni Tuomas Jussila oli tärkeässä roolissa johdattamassa KeKin jo nyt seurahistorialliseen saavutukseen. (Kuva: Miska Peltoniemi)

Sunnuntaista muodostui Kempeleen Kirin seurayhteisölle päivä, jota mukanaolleet eivät koskaan unohda. Hurmioitunut ja haltioitunut kotiyleisö eli täysillä omiensa mukana trillerimäisessä seitsemännessä puolivälieräottelussa.

Suorastaan eeppisenä ratkaisijana astui esiin seuraa 10 kauden ajan edustanut Juhani Ojala, joka taikoi historiallisen supervuoron ratkaisun kolmospuolen läpilyönnillä.

Kaksijakoisessa ratkaisuottelussa Joensuun Maila hallitsi avausjaksoa. Aivan lopussa Jani Lassila avasi kotijoukkueen pellit 1+1 juoksua tuottaneella läpilyönnillään, kun pallo käyttäytyi omituisesti takakentällä eikä Konsta Piironen saanut sitä vangittua. Lyhyen tauon jälkeen KeKi jatkoi hyvällä draivilla siirtyen lopullisesti kuskin paikalle.

Supervuorossa kotijoukkue valitsi aloituksen sisävuorolla, joka oli jo jäädä tuloksettomaksi. Kuin tyhjästä astui esiin kahden palon tilanteessa Juhani ”Taikuri” Ojala, joka ratkaisi jälleen yhden seurahistorian merkittävimmistä otteluista.

– Koko ottelun odotin, että pääsen kakkostilanteeseen lyömään tuon lyönnin. Nyt paikka sattui tulemaan supervuoroon, hyvä näin, Ojala iloitsi Ruudun haastattelussa.

– Aivan mahtavaa. Tässä kiteytyy, ei pelkästään tämä kausi, vaan koko matka tähän mennessä. Nyt on yksi uusi pykälä saavutettu Kempeleen Kirin osalta. Ei oikein ole sanoja. Kiitos jokaiselle, joka tänään tuli paikan päälle, Ojala fiilisteli.

Tätä ennen Superpesiksessä oli pelattu vain kolme yksittäisen pudotuspelisarjan seitsemättä ottelua, kaksi puolivälierissä ja yksi välierissä. Supervuoroon ratkaisu siirtyi nyt historian ensimmäisen kerran. Historiallista on myös Kempeleen Kirin sijoitus neljän parhaan joukossa, joka toteutuu seuran kautta aikain kolmannella pudotuspelikaudella miesten Superpesiksessä.

– Ei tällaista voi kuvitella, että pääsee kokemaan ja oma joukkue voittaa. Hieno ottelusarja, suitsutti KeKin pesäpallojaoston puheenjohtaja Juha-Matti Ranta.

Valtavan työn seuran eteen uurastanut ja kaikki viime vuosien liki uskomattomat käänteet kokenut manageri Sami Saloranta ei ollut pysyä ratkaisuhetkillä aloillaan katsomossa. Tunteet pääsivät valloilleen loppuvihellyksen tultua. Koskettavassa Ruudun isä-poika-haastattelussa Saloranta muistutti samalla kauden jatkumisesta.

– Tosi hyvältä tuntuu, mutta matka on kesken.

Kempeleen Kiri haastaa Sotkamon Jymyn keskiviikkona alkavassa välieräsarjassa ja lähtee tavoittelemaan seurahistoriansa ensimmäistä miesten SM-mitalia. Toisessa välieräparissa nähdään viime vuoden loppuottelun uusinta. Hallitseva mestari Vimpelin Veto kohtaa tamperelaisen Manse PP:n, joka päätti Kouvolan Pallonlyöjien kauden toista kertaa peräkkäin puolivälieriin.

Miesten Superpesiksen välierät 2023

Välierien otteluohjelma tulospalvelussa (klikkaa tästä!)

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI