KyKy-Betset saa vahvistuksen Kanadasta ja Ankkurit Siilinjärveltä

0
Darian Picklyk (KyKy)

Seutukunnan kaksi valtakunnan eliittisarjoissa pelaavaa seurajoukkuetta käyvät parhaillaan kuumeisia neuvotteluita tulevan kauden joukkueen kasaamiseksi.

Kanadasta saakka tarttui haaviin libero Betonimiesten tärkeälle nosturiosastolle.

Darian Picklyk on pelimies maajoukkuekokemuksella varustettuna. Darian tulee Kanadasta Winnipegin kaupungista. Elokuun lopussa Darian oli mukana kuuden maan NORCECA-turnauksessa, josta tuomisina oli hopeaa. Voiton vei USA.
– Saamme joukkueeseen tärkeän palasen johtamaan takakentän herruutta, myhäilee Betonimieten apuvalmentaja Hannu Kalliojärvi seuransa uutta pelaajahankintaa.
– Torstaina Kyy York kotisalissa kohdataan HuKi Jyväskylä ja lauantaina matkaamme Peto cupiin Ouluun. Näistä saamme suuntaviivoja tulevaan, julkisti Kalliojärvi.

Siilinjärven Pesiksen kasvatti Matias Litmanen liittyy Ankkurien rinkiin yksivuotisella sopimuksella.

Viime kaudella Seinäjoen JymyJusseja edustanut Matias Litmanen tunnetaan erittäin loistavana vaihtolyöjänä. Mies iski viime kaudella runkosarjassa päälle 130 kärkilyöntiä. Ulkopelissä Litmanen pelasi aikoinaan muun muassa lukkarin tontilla, mutta tunnetaan nykyään pqrmmin todella taitavana linjapelaajana.  Litmanen pelasi menneenä kesänä ensimmäisen aikuisten Itä-Länsi ottelun Jyväskylässä.

Litmanen on edustanut pelaajana Superpesiksessä JymyJussien lisäksi Kiteetä, Sotkamoa, Haminaa, Koskenkorvaa sekä Siilinjärveä.

– Mahtavaa tulla Alajärvelle ja liittyä joukkueeseen. Alajärvellä on pientä pesisbuumia havaittavissa ja toivottavasti se saa lisää tuulta alleen ensi kaudella!

-Matias Litmanen-



 

JÄTÄ KOMMENTTI