Lappajärven kunnan liikuntahallirakentaminen on käynnistynyt – uusi moderni rakennus valmistuu elokuun 2022 loppuun mennessä

3

Uuden liikuntahallirakennuksen tarve nousi konkreettisesti esiin, kun Lappajärven keskustan alueelta on poistunut käytöstä kaksi koulua sekä näiden yhteydessä olevat liikuntasalit sisäilmaongelmien vuoksi. Toinen koulurakennuksista postettiin keväällä 2017 ja toinen syksyllä 2018. Koulujen liikuntasalien käyttökielloilla ja purkamisella on ollut negatiivinen vaikutus liikkumisen ja liikunnan mahdollistamiseen Lappajärven kunnassa.

Kaiken kukkuraksi valtion kunnille osoittaman liikuntalain pykälien 2, 3 ja 5 mukaisen tavoitteen toteuttaminen on erittäin vaikeaa ja lähes mahdotonta. Lappajärven keskustan vaikutusalueella asuu 2/3 osaa noin kolmestatuhannesta kunnan asukkaasta. Keskustan alueella on tällä hetkellä käytössä vain yksi pieni liikuntasali, 26 m x 13 m (338 m²). Tilaa käyttävät perusopetus, toisen asteen oppilaitokset (lukio, Jami ja Sedu), kansalaisopisto sekä yhdistykset ja järjestöt.

Sali ei myöskään sovellu kaikkien tarpeisiin eikä se täytä eri liikuntalajien vaadittuja standardeja. Vuoroja ei riitä kaikille käyttäjille iltaisin ja viikonloppuisin eikä pieni sali mahdollista läheskään kaikkia liikuntamuotoja.

Kunta maksaa em. vuokratilasta vuosittaista 28 000 € arvoista käyttömaksua. Lappajärven kunta kykenee tulevaisuudessa kohdentamaan talouden kiinteitä kuluja järkevämmin uudisrakennuksen valmistumisen myötä. Lappajärven kunta on toteuttanut vuonna 2018 kiinteistöstrategian, jonka laatijana on ollut WSP Finland Oy. Raportissa koulun liikuntasalin aputiloineen noin 900 brm2 kustannusarvioksi arvioitiin noin kaksi miljoonaa euroa.

– Koulun tarpeisiin mitoitettu liikuntasali ei ole järkevin vaihtoehto toteuttaa rakentamista, sillä paikkakuntamme tarveanalyysissä täytyy huomioida muu tehokas tilojen käyttö ja käytettävyys. Lappajärven kunta päätti kuntastrategian mukaisesti käynnistää erillishankkeen rakentamisesta ja päätti hakea valtionapua liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen investointihankkeelle, kertoo Lappajärven kunnan vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela.

Liikuntahallin sijoituspaikka on kaavoitettu koulukeskuksen sekä urheilukentän välisen hiekkakentän kohdalle osoitteeseen Nissintie 47.

Minkälaista sisäliikuntatilaa ollaan rakentamassa?

Lappajärven kunnan tuleva liikuntahalli on kooltaan 63 m x 29 m x 7 m – 10 m vapaa käyttökorkeus pelialueilla (1 898 m2 huoneistoala ja 1 950 m2 kerrosala).

Hallin huonetilajako sisältää:

1. 1 056 m² kokoinen tila pallopeleihin ja muuhun yleisliikuntaan tarkoitetun standardit täyttävän liikuntatila. Tilassa salibandykenttä, futsalkenttä, koripallokenttä, 4 lentopallokenttää, 4 sulkapallokenttää, tenniskenttä, kouluvoimistelulle tarkoitetun välineistö sekä kääntyvät puolapuupeilit. Tila on jaettavissa kolmeen osaan väliverhomekanismeilla. Tilassa säilytysratkaisuna mm. maalihissit 2 kpl.

2. 240 m² kokoinen tila, joka sopii pinnoitteiltaan sekä kiinteiltä verhomekanismeiltaan pesäpallon ja golfin lyöntiharjoitteluun, sekä kiinteällä pressumekanismiltään soveltavilla välineillä suoritettaviin yleisurheilulajiheittoihin.

3. 315 m² regupol pinnotteinen tila, juoksusuora 63 m, kannellinen pituushyppypaikka yleisurheilun toteuttamiseen sekä muuhun soveltavaan harjoitteluun. Tilassa myös heittoseinä kuntopalloille.

4. noin 216 m² tuloaula, pukutilat (2kpl) suihkuineen, 3 esteetöntä wc:tä, 2 yleistä wc:tä, välinevarasto (väestönsuojatila), siivouskomero.

5. noin 216 m² ylätasanne, tekninen tila, opettajanhuone, 1 yleinen wc, katsomotasanne, tiloihin kulku esteetöttämisti henkilöhissillä, minikeittiö, tilaa voidaan käyttää kahviona ja katsomotilana.

Rakentamishankkeen budjetointi

Lappajärven Kunnanhallitus päätti hyväksyä kokouksessaan 24.5.2021 halvimman urakkatarjouksen, Jake Rakennus Bygg Oy:n 2.795.000,00 euroa. Samassa kokouksessa Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää 350.000 euron lisämäärärahan liikuntahallin rakentamishanketta varten. Kunnanvaltuusto hyväksyi Kunnanhallituksen esityksen kokouksessaan 31.5.2021. Opetus- ja Kulttuuriministeriö myönsi rakentamishankkeelle liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen investointiavustuksen toukokuussa 2021, avustuksen suuruus rakentamishankkeelle on 750 000 €. Kunnan omarahoitusosuus investoinnille on kokonaisuudessaan 2 200 000 €.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

3 KOMMENTTIA

  1. Havainnekuvaat puuttuvat jutusta. Ne olisivat tärkeitä, jotta voisi hahmottaa kokonaisuuden. Pitää nostaa hattua Lappajärven kunnalle hyvin perustellusta hankkeesta. Näin tässä muutama päivä sitten Övermarkin Jarmon, mutta hän ei silloin vielä puhunut mitään koko hankkeesta. Maksimimääräinen 750 000 euron valtiontuki puhuu jo puolestaan siitä , että valtiokin kokee hankkeen tärkeäksi

    • Itsekin olisin kiinnostunut näkemään havainnekuvat. Vai ostaako kunta kahden miljoonan sian säkissä?
      Isoissa kaupungeissa kun on ollut rakennushanke niin ensin julkaistaan havainnekuvat ja sitten vasta päätetään että rakennetaanko vai ei. Lappajärvellä oli uuden koulunkin kanssa sama homma että ensin päätettiin ja sitten vasta julkaistiin havainnekuvat, siinä vaiheessa onkin sitten myöhäistä enää antaa huomautuksia..

  2. Toivottavasti tulevassa Abo Wind areenassa on kunnollinen katsomo, muistan kun vanhassa nyt jo puretussa keskikoulun salissa vielä muutama vuosi sitten oli joku ottelu niin yleisö jos sitä oli joutui pakkautumaan salin toisessa päässä olevalle estradille seisomapaikoille.

Vastaa käyttäjälle Noori Urheilumees Peruuta kommentointi