ÄHTÄRIN KAUPUNKI: Vuoden 2022 talousarvio

1
Ähtärin kaupungintalo Kuva: Jouko Siirilä

Vuosi 2022 on Ähtärissä rakentamisen vuosi: Perusasteen ja toisen asteen koulujen rakentaminen alkaa – myös uuden uimahallin rakentaminen aloitetaan alkusyksystä. Suurten investointien tuloksena saadaan ajanmukaiset toimitilat vuosikymmeniksi.

Ähtärin kaupungin talousarvio vuodelle 2022 on noin 352.000 euroa ylijäämäinen. Tarkka taloudenpito jatkuu vuonna 2022 ja toimintakuluissa tavoitellaan nollakasvua. Tuloveroprosentti säilyy nykyisellä tasolla eli 22,5 prosentissa. Henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia ei talousarvioon sisälly.

Ähtärissä alkaa perusasteen ja toisen asteen koulujen rakentaminen lukuvuoden päättyessä keväällä 2022. Myös uuden uimahallin rakentaminen alkaa alkusyksyllä. Ensi vuoden budjettia esittelivät tiistaiaamuna kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Mäenpää (kok.) vas. kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäen ja hallinto- ja talousjohtaja Seppo Karjalan kanssa.

Ähtärin kaupungin verotulojen arvioidaan ensi vuonna olevan noin 21,8 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa.  Kaupungin lainamäärä kasvaa 5,4 miljoonalla eurolla ja on vuoden 2022 lopussa 25,8 miljoonaa euroa.

Suunnitellut investoinnit vuodelle 2022 ovat yhteensä 8,2 miljoonaa euroa (nettona 7,6 miljoonaa euroa). Suurimmat yksittäiset investointikohteet ovat rakenteilla oleva perusopetuksen koulu, 3,5 miljoonaa euroa sekä uusi uimahalli, 2,5 miljoonaa euroa. Yhteistyössä Sedun kanssa rakennettavaan toisen asteen kampuksen rakentamiseen on budjetoitu 0,7 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki toteaa, että suunnittelutyö koulujen ja uimahallin osalta on edennyt aikataulun mukaisesti ja vuonna 2022 käynnistyy suunnitelmien toimeenpano:
− Ensi vuonna päästään aivan konkreettisestikin rakentamaan uutta sekä perusasteen koulun että uimahallin osalta. Myös uuden lukion rakentaminen käynnistyy Tuomarniemelle yhteistyössä Sedun kanssa. Investoinnit ovat huikeat ja niillä saamme ähtäriläisille uusia ja ajanmukaisia toimitiloja vuosikymmeniksi eteenpäin, Pienimäki sanoo.

Vuosi 2022: Nostoja hallintokunnittain

Hallinto- ja talousosasto

Talouden raportoinnin kehitystyö jatkuu vuonna 2022. Tammikuussa 2022 toteutettavat aluevaalit vaativat resursointia vuodenvaihteen molemmin puolin.

Sivistystoimi

Sivistystoimen talousarviossa pääpaino on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä ja perheiden tukemisessa.

Kaupunginvaltuuston vuonna 2020 päättämää vauvabonusta maksetaan ensimmäistä kertaa vuodelta 2021. Vauvabonuksen määrä on 500 euroa syntyvää tai adoptoitua lasta kohti vuodessa ja sitä maksetaan lapsen kahdeksanteen ikävuoteen saakka eli enintään 4 000 euro/lapsi. Vauvabonusta haetaan takautuvasti, ensimmäinen haku on tammikuussa 2022. Vuonna 2021 Ähtärissä syntyneiden/syntyvien lasten määräksi on arvioitu 33 lasta, mikä merkitsee 16 500 euron varausta talousarvioon.

Perusopetus jatkuu väistötiloissa uuden koulun valmistumiseen saakka. Kuraattoripalvelut saavat kaivattua jatkoa, kun Soinin kanssa haetaan yhteistä kuraattoria vuodeksi 2022.

Ähtärin suurin yksittäinen investointikohde vuonna 2022 on noin 3,5 miljoonaa maksava perusopetuksen koulu entisen Otsonkoulun paikalle, joka purettiin alkusyksyllä. Sitä koskeva nimikilpailu käynnistyy tänään 30. marraskuuta.

Opiskelijoita kiinnostava kurssitarjonta sekä opetuksen laatu ovat keskeisiä tekijöitä lukiovalinnassa. Ähtärin lukion toiminnassa painottuu perusopetuksen lisäksi kolme osa-aluetta: kokonaisvaltainen hyvinvointi, luonto ja hyvä opetus. Opiskelijoiden hyvinvointia lisäämään perustetaan kaksi kulttuurivastaavan tehtävää. Tavoitteena on elvyttää koronan vuoksi tauolla olleet lukion opiskelijoiden kulttuuritapahtumat.

Ähtärin lukion hakijamääriin pyritään saamaan nostetta viestintä- ja markkinointikampanjalla, jossa korostetaan lukion korkeatasoista opetusta ja hyvää kansallista menestystä sekä kiinnostavia kurssikokonaisuuksia.

Kirjasto järjestää vuonna 2022 Pirkanlinnassa digiopastusta, kirjailijavierailuja, taidenäyttelyjä ja muita tapahtumia. Koululaisille järjestetään satutuokioita ja vapaamuotoisia ryhmäkokoontumisia sekä opettajien toivomia aktiviteetteja.

Liikuntapalveluita kehitetään kunnostamalla luonto-, ulkoilu- ja liikuntareittejä. Kaupunkilaisia pyritään liikuttamaan matalan kynnyksen liikuntakampanjoilla ja tempauksilla, joita markkinoidaan aktiivisesti. Mustikkavuoren alueen kehittäminen käynnistyy yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Kulttuuripalveluita tuodaan vuonna 2022 kaupunkilaisten ulottuville tuottamalla toimintaa Kultainen kori -esiintymislavalle. Kaupunki tuottaa lavalle omia sisältöjä, mutta antaa myös asiantuntija-apua muille toimijoille ja vastaa korin varauksista. Pirkanpohjan taidekeskuksessa järjestetään kesäkaudella Eero Euroopassa -näyttely. Ylävesien yö -kaupunkifestivaalia vietetään viidettä kertaa 19.8.2022.

Elinvoima

Elinvoimatoimessa panostetaan ensi vuonna Ähtärin vahvoihin toimialoihin käytettävissä olevin resurssein.  Olemassa olevien ja perustettavien yritysten toimintaedellytysten tukeminen kuuluu oleellisena osana elinvoimatoiminnon tehtäväkenttään. Myös keskusta-alueella sijaitsevan Rantapuiston kehittäminen jatkuu.

Elinvoimatoimi on mukana edistämässä työperäistä maahanmuuttoa yhteistyössä yrittäjien kanssa. Yritysten omistajanvaihdoksia tuetaan järjestämällä aiheesta koulutuksia ja tilaisuuksia.

Ähtäri on vuonna 2022 mukana mm. seuraavissa kuntien yhteishankkeissa: Suunta tulevaan -hanke, jonka pääpalvelu on pestuumarkkinat.fi -sivusto, Kuuden tähden reitistö kuntoon -hanke, Kuuden tähden reitistö viestii- hanke ja Kuuden tähden reitistö palvelee -hanke, Tieto lisää tulosta -hanke sekä Matkailun maakuntakolmio -hanke.

Tekninen toimiala

Teknisen toimialan keskeisimmät investointihankkeet vuonna 2022 ovat perusasteen uusi koulu ja yhteistyössä Sedun kanssa toteutettava toisen asteen kampus sekä uusi uimahalli.

Katu- ja puistoalueiden hankkeisiin sisältyy mm. olemassa olevan infran ylläpitoa, kuten kaavateiden korjauksia, katuvalaistuksien uusimista, puistojen parannusta sekä liikuntapaikkojen kehittämistä.

Kuvat ja kuvatekstit: Jouko Siirilä


 

Herranen lounas maaliskuu700x

1 KOMMENTTI

  1. Tuohan on täyttä puppu, ainakin jos uskomme Ähtärin Mummua – Ja miksi emme uskoisi? Hänhän on tähän asti tietänyt kaupungin johdon asiat paremmin kuin kaupungin johto kakonaisuudessaan ITSE.
    Mummun tietoyoimiston mukaan kaupungin budjetti ensivuodeksi on tehty kynällä plus-merkkiseksi ja on todellisuudessa millin/ pari miinuksella.
    Lukiota on turha uudisrakentaa Mummun mielestä, koska kaikki kynnellekykenevät hakeutuvat Alavuden lukioon, koska Mummukin on muuttanut Alavudelle.

Vastaa käyttäjälle Juhani Joensuu Peruuta kommentointi