Ähtärin keskustan valtuustoryhmä | Ähtäriin luotava kiinteistöstrategia

0
Hiirosen "Ylävedet"-veistos takaapäin (kuva: Timo Ahopelto)

Ähtärin keskustan valtuustoryhmä esittää Ähtärin kaupungin yhteisen kiinteistöstrategian luomista.

Strategiasta tulisi selvitä eri julkisomisteisten kiinteistöjen tämänhetkinen kunto, käyttö, tilantarve sekä tavoite tulevalle käytölle ja omistajuudelle. Tarvekartoituksessa tulee ottaa huomioon myös yksityisessä omistuksessa olevat kiinteistöt. Kiinteistöstrategiassa tulee olla seuranta, joka saatetaan kaupunginvaltuustolle säännöllisesti tiedoksi.

Ähtärin kaupungin palvelutarjonta on muutosvaiheessa. Sotepalvelujen järjestämisvastuu on vuoden 2023 alusta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä ja Ähtärin kaupunki tiivistävät yhteistyötään yhteiskäytöllisen uuden kampuksen rakentamisella Tuomarniemelle.

Ähtärissä on paljon julkisomisteisia kiinteistöjä joko suoraan kaupungin, kuntayhtymien tai niiden tytäryhtiöiden omistuksessa. Osa kiinteistömassasta on poistumassa tämänhetkisestä käytöstä. Osaa käytetään väistötiloina uusien rakennusten valmistumiseen saakka. Lisäksi kaupungin alueella on yksityisen ja kolmannen sektorin omistuksessa olevia asuin- ja liike- ja harrastehuoneistoja.

Hyvin laadittuna kiinteistöstrategia toimisi yhteisenä lyhyen ja pitkän aikavälin kaupunginvaltuuston hyväksymänä asiakirjana, joka varmistaa Ähtärissä sijaitsevien kiinteistöjen optimaalisimman käytön.

Valtuustoryhmä jättää aloitteen asiasta maanantaina 5.9.2022 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.


                                                                            

JÄTÄ KOMMENTTI