Ähtärin lukion suositusta liikennekulttuuri-kurssista eväitä turvalliseen ajamiseen

0
Liikennekoulu lukiolaisille (Arkistokuva)

Ähtärin lukiossa opiskelevat ovat voineet vuoden 2021 alusta lähtien suorittaa osana lukio-opintoja Turvallisen liikennekulttuurin kurssin, jonka aikana opiskelijat voivat hankkia b-ajokortin maksutta. Kurssi on osoittautunut erittäin suosituksi: lähes kaikki Ähtärin lukion opiskelijat ovat joko käyneet kurssin tai käyvät kurssia parhaillaan.

Turvallisen liikennekulttuurin kurssi on tavallisen 38-tuntisen lukiokurssin laajuinen ja sisältää mm. ajoneuvon hallintaan, liikenteen vuorovaikutukseen sekä vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen liittyviä osakokonaisuuksia. Ne opiskelijat, jotka haluavat hankkia kurssin yhteydessä ajokortin, osallistuvat lisäksi 12 ajo-opetustuntiin, jotka suoritetaan varsinaisen kurssin ulkopuolella.

Kurssin opetuksesta vastaava Juha-Pekka Leiponen Ähtärin Liikennekoulu Ky:stä sanoo, että Turvallisen liikennekulttuurin kurssista on todennäköisesti nuorille autoilijoille erittäin paljon hyötyä.

– Vuonna 2018 voimaan tulleen ajokorttilain yhteydessä väheni pakollisten teoria- ja ajotuntien määrä radikaalisti, mikä ei tietenkään paranna uusien autoilijoiden lähtökohtia liikenteessä. Kokonaisvaltainen kurssi, joka aikana perehdytään syvällisesti turvalliseen ja vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen antaa aivan erilaisen pohjan lähteä liikenteeseen.

Esimerkkinä kurssin sisällöstä Leiponen mainitsee, että Ähtärin lukion kurssilla opiskelijat pääsevät jopa ammattiautoilijan mukana matkustajiksi kuorma-autoon, mikä antaa aivan uutta perspektiiviä myös henkilöautolla ajamiseen.
– Ähtärin lukion kurssin suorittaneiden ajokokelaiden hyvistä taidoista on tullut palautetta jopa ajokokeen vastaanottajilta, Leiponen kehaisee.

Ähtärin lukion rehtori Anne Luodeslampi on tyytyväinen, että Ähtärissä voidaan tarjota nuorille korkeatasoista liikennekulttuuriopetusta

– Haja-asutusalueella nuorten on välillä haasteellista liikkua esimerkiksi harrastusten pariin, kun julkista liikennettä ei juurikaan ole. Olen todella iloinen, että voimme tällä tavoin kannustaa nuoria liikkumaan turvallisesti. Ja onhan tämä suuri etu ihan taloudellisestikin, hän toteaa.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI