EPHYVA | Influenssatapaukset jyrkässä nousussa Etelä-Pohjanmaalla

0
Sairaalanmäki ilmasta katsottuna

Korona-, influenssa- ja RS-virukset kuormittavat nyt yhtäaikaisesti terveydenhuoltoa. Seinäjoen keskus-sairaalassa potilaiden hoidon turvaamiseksi on tehty poikkeusjärjestelyjä.

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki käsitteli 12.12. järjestetyssä kokouksessaan terveydenhuollon kuormitusta. Laboratoriokokein todettujen influenssatartuntojen määrä on lähes kolminkertaistunut maakunnassa viime viikon aikana. Viikolla 49 tartuntoja todettiin yhteensä 90. Nämä edustavat vain pientä osaa todellisesta sairastavuudesta.

Myös koronaa on edelleen varsin runsaasti liikkeellä. Keskussairaalassa oli maanantain 12.12. tietojen mukaan 29 koronapotilasta, terveyskeskusten vuodeosastoilla yhteensä 40 koronapotilasta. Lisäksi liikkeellä on RS-virusta.

Hengitystieinfektiopotilaiden suuri yhtäaikainen määrä on vaatinut poikkeuksellisia järjestelyjä keskussairaalassa. Päivystys oli viikonloppuna ruuhkautunut. Lisäksi potilaita on hoidettu tavanomaisista hoitoratkaisuista poikkeavilla osastoilla.

– Henkilökuntamme on joustanut ansiokkaasti. Potilaat hoidetaan hyvässä yhteistyössä, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Raimo Jokisalo vakuuttaa.

Nyrkki kävi keskustelua potilaiden sijoittamisesta. Keskussairaalasta perustasolle siirtyviä potilaita voidaan sijoittaa joustavasti maakunnan eri terveyskeskuksiin. Terveyskeskusten sulautuminen 1.1.2023 lähtien osaksi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta tukee edelleen tätä jo aiemmin käytössä ollutta menettelytapaa.

– Mikäli oman terveyskeskuksen vuodeosastopaikat ovat täynnä, potilas voidaan hoitaa toisessa terveyskeskuksessa. Tärkeintä on, että potilas saa tarvitsemansa hoidon, Seinäjoen johtava ylilääkäri, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialuejohtaja Tiina Perä summaa.

Influenssa-, RS- ja koronavirukset aiheuttavat samankaltaisia hengitystieoireita.

Parhaat keinot suojautua tartunnoilta on rokottautuminen, väkijoukkojen välttäminen, kasvomaskien käyttäminen sekä hyvä käsihygienia.

– Sekä influenssa- että koronavirusinfektioon on olemassa lääkitys tarkkaan määritellyille riskiryhmille. Mikäli tietää kuuluvansa riskiryhmiin, ja epäilee sairastuneensa joko influenssaan tai koronaan, on tärkeää ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Näin lääkitys saadaan tarvittaessa käyntiin mahdollisimman varhain, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Elina Kärnä kehottaa.


 

JÄTÄ KOMMENTTI