Kansanedustaja Jukka Mäkynen: Elokapinan maksettava lainvastaisten mielenilmausten aiheuttamat kustannukset

2
Elokapina työllisti Helsingissä suuren joukon poliisin henkilökuntaa ja kalustoa.

Pohjalaiskansanedustaja Jukka Mäkynen (PS) on tyrmistynyt elokapinan jatkuvasta lainvastaisesta toiminnasta. Helsingin poliisi keskeytti elokapinan mielenilmauksen olennaisesti lainvastaisena viime viikon keskiviikkona.

Kansanedustaja Jukka Mäkynen

Ajoradalla olleet henkilöt poistettiin poliisin toimesta paikalta, mutta lainvastainen toiminta on jatkunut tämänkin jälkeen pitkin viime viikkoa. Elokapinan toiminta on sitonut paljon poliisiresursseja Mannerheimintien valvontaan:

– On kestämätön tilanne, että poliisin olennaisesti lainvastaiseksi toteama tilanne jatkui koko viime viikon ja on odotettavissa, että ajoradalle leiriydytään myös jatkossa. Elokapinan toiminta aiheuttaa suuren määrän ylityötunteja poliisille. Laittomiin mielenilmauksiin toistuvasti osallistuneilta henkilöiltä olisi syytä alkaa vaatimaan vahingonkorvauksia aiheuttamistaan ylimääräisistä kustannuksista poliisille, koska näin ison väkiväärän jatkuviin kiinniottoihin samasta asiasta ei ole varauduttu poliisin budjetissa. Elokapinan laittomiin mielenilmauksiin osallistuvien henkilöiden saamien sakkojen summaa tulisi korottaa nykyisestä. Tämä olisi tehokas keino hillitä ajoradalle leiriytymistä tulevaisuudessa. Tärkeä kysymys on myös se, että onko poliisin ylipäätään kirjoittanut heille sakkoja? Jos ei ole kirjoittanut, niin ei ole ihme, että samat henkilöt tulevat paikalle yhä uudestaan, kansanedustaja Mäkynen pohtii.

Mäkysen mukaan muutoksia on tehtävä nopealla aikataululla:

– Mikäli elokapinan lainvastaisia mielenilmauksia ei saada hallintaan, niin uhkaa syntyä tilanne, jossa Helsingin yksi tärkeimmistä liikenneväylistä on ympäri vuoden säännöllisesti tukittu liikenteeltä. Poliisin kiireellisempien tehtävien hoito viivästyy, kun iso määrä poliiseja joutuu olemaan päivä toisensa jälkeen tunteja Mannerheimintiellä.

Mäkynen tivaa, mikä mahtaa olla näiden jatkuvien lainvastaisten mielenilmausten hintalappu veronmaksajille:

– Poliisilla tarve on saada 30 miljoonaa lisää määrärahaa lisätalousarviossa, mikähän mahtaa olla todellinen määrärahan tarve, kun viimeisen viikon aikana on otettu satoja henkilöitä poliisin huostaan ja elokapinan lainvastaiset mielenilmaukset näyttäisivät jatkuvan myös tulevaisuudessa? Mäkynen pohtii.

 


 

2 KOMMENTTIA

  1. Kustannukset maksettaviksi vihervasureille ja muille hörhöille kertoimella 3.
    Mitä kertoo ilmasto hysteerikoille seuraava tutkimus.>
    ”ETELÄMANTEREELTA löytyi hyytävä yllätys.
    Itä-Antarktiksen keskiosien jäätasangon pinnasta mitattiin peräti 110,9 asteen pakkaslukema. Se on 20 astetta kylmempi kuin alin koskaan mitattu ilman lämpötila.
    Tutkimuksen julkaisi Bulletin of the American Meteorological Society.”
    Voi olla että heille tämä tutkimuksen julkaisija ei ole tarpeeksi arvostettu.
    Kaikenlaisia ilmoja on ollut aikaisemmin ja tulee olemaan jatkossakin.

JÄTÄ KOMMENTTI