KD:n puheenjohtaja kansanedustaja Essayah Tuurissa

0

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah ihmettelee hallituksen saamattomuutta hoitaa vaalikauden aikana tärkeimpiä asioita, kuten ruuantuotannon ja huoltovarmuuden varmistamista ja terveydenhuollon kriisiytymisen estämistä.

KD:n Pohjanmaan piirin syyskokouksessa lauantaina päivällä Tuurissa puhunut Essayah muistutti, että Kristillisdemokraatit ovat koko vaalikauden tuoneet esityksiä molempien ongelmien hoitamiseen.

Maatalous kamppailee ennennäkemättömässä kustannuskriisissä ja tuleva kevät näyttää vielä paljon viime kevättä pahemmalta.

– Tilojen kassassa ei ole puskuria: monet tilat joutuvat jättämään esimerkiksi lannoitteet kevääksi ostamatta. Viime keväänä hallituksen tukipaketti tuli myöhässä ja kuihtui komission hampaissa versioksi, josta lopulta vain pieni osa meni ruokaa tuottaville tiloille, ja sekin vasta kuukausien päästä.

– Hallitus on tuonut esitykset kuluttajille suunnattavasti tuesta korkeiden sähkönhintojen vuoksi, mutta maatilojen tukipakettia ei ole vielä esitetty. Jos rahaa maatilojen tukemiseen ei ensi viikolla annettavassa täydentävässä budjettiesityksessä ole, on Keskusta ja koko hallitus osoittanut, ettei yhteistä poliittista sitoutumista suomalaisen maatalouden pelastamiseen ole.

Essayah totesi, ettei myöskään terveydenhoidon kriisi ei voi tulla hallitukselle yllätyksenä.

– Sen sijaan on yllättävää, että hallitus vasta nyt tekee esityksiä asian hoitamiseksi. Ministeri Kiurun esitys 700 miljoonan euron lisäämiseksi hoitovelan purkamiseksi on kannatettava, mutta miksi se tulee vasta nyt?

– Samalla hallitus voisi purkaa järjettömän linjauksensa kela-korvausten lopettamisesta. Jos koskaan, niin nyt tarvitaan sekä julkista että yksityistä sektoria purkamaan hoitovelkaa ja enemminkin Kela-korvauksia kannattaisi jopa määräajaksi korottaa.

– Liitoksissaan natiseva hallitus yrittää nyt parsia tekemättömyyksiään kriisikokouksessa. Mitä lehmänkauppoja siellä tällä hetkellä käydäänkään, ei maatalouden ja terveydenhuollon akuutti tilanne saa nyt jäädä hoitamatta, Essayah korosti.

Kristillisdemokraatit ovat koko hallituskauden tuoneet esityksiä muun muassa vaihtoehtobudjetissaan hoitovelan ja hoitajien palkkaamiseen ja maatalouden akuutin kriisin hoitamiseen.

– Tarjoamme hallitukselle mielellämme ratkaisuja kriisiytyneen tilanteen hoitamiseksi, KD:n puheenjohtaja sanoi.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI